Viimeinen viikko Sanga-sangaissa

Maanantaina kun menin kouluun, ihmettelin miten toimistoon on ilmestynyt monia isoja säkkejä. Niissä näytti olevan vaatteita ja toisessa leluja. Iltapäivällä Esther, meidän täkäläinen koordinaattori ilmestyi koululle tyttärensä ja jonkun miehen kanssa. He keräsivät ensin alakerran pienet lapset toimistoon ja sitten isommat lapset. Kun kaikki lapset oli kerätty toimistoon ja saatu istumaan, Esther selitti heille, että he saisivat lämpimiä talvivaatteita, mutta heidän pitäisi sitten panostaa kouluun ja jatkaa koulussa käyntiä. Vaatteet annettiin vain vakituisesti koulussa käyville. Tällä viikolla on koulussa aloittanut käymään uudestaan kolme sisarusta, jotka olivat pitkään poissa, he saivat vain sukat ja pipot, mutta jos he alkavat käydä säännöllisesti koulussa hekin saavat vaatteet.

Ensin kaikille lapsille jaettiin sukat, lämpimät pörröiset sukat, pipot, pojille siniset tai mustat ja tytöille punaiset. Jokainen lapsi sai myös uuden repun, tähän mennessä osalla lapsista on ollut reppu, mutta osalla tavarat muovipussissa. Lapset saivat jokainen talvipuvun, jossa oli takki ja housut. Ne olivat kaikki melkein samanlaisia ja kun he laittoivat hupun päähän, oli takaapäin mahdoton sanoa kuka kukin on. Oli pakko nostaa lapsen päätä ja kurkistaa hupun sisään, jotta näki kuka siellä on. Puvut olivat siniset ja niissä oli karvavuori.

Lapset hihkuivat onnesta ja harjoittelivat vetoketjun kiinni laittamista sekä pistivät huppua päähän ja pois. Vanhemmat, jotka tulivat hakemaan lapsia, olivat aika ällistyneitä, mutta onnellisen näköisiä. Nimikoitiin lasten reppuja, etteivät ne heti alkuun menisi sekaisin, koska ne olivat samanlaisia, muutamissa eri väreissä. Ja myös, että vanhemmat kotona huomaisivat, että niissä on oman lapsen nimi, ettei niitä ole varastettu mistään.

Tiistaiaamuna nimikoitiin lasten pipoja, kun niitä alkoi löytyä lattialta ja yritettiin neuvoa lapsille, että laittaisivat oman piponsa suoraan reppuun, ettei se huku tai mene sekaisin. Takkeihin kirjoiteltiin myös nimiä, koska aurinkoisena päivänä ainakin yläkerran luokassa on sen verran lämmin, että takki pitää ottaa pois päältä.

Tiistaina aamulla Robina piirsi lasten jalkoja paperille ja Rajesh lähti Estherin kanssa ostamaan kenkiä lapsille. Jokainen lapsi sai uudet tarralenkkarit, jotka olivat oikeasti sopivat. Tähän asti monella on ollut vain sandaalit jalassa. Lapset katsoivat ja kokeilivat innoissaan kenkiä jalkaan ja moni halusi laittaa ne kotimatkalle jo jalkaan. Kengät osoittautuivat vain hieman epäkäytännöllisemmiksi kuin sandaalit aamun hammaspesun aikaan, koska kenkien laitossa menee kauemmin ja lapset eivät tunnista uusia kenkiään vielä niin hyvin. Ylpeitä he silti ovat uusista kengistään.

Kysyin Estheriltä, mistä rahat vaatteisiin, kenkiin ja uusiin leluihin ovat peräisin. Hän kertoi, että oli saanut Suomesta lahjoituksia, joilla pystyi kustantamaan lapsille vaatteita. Sovittiin, että tekisimme ison kiitoskortin ja siihen liittäisimme valokuvia lapsista uudet vaatteet päällä. Naureskelin vain, että minulla ei ole kuin kaksi päivää enää harjoittelua jäljellä, mutta onneksi kortin tekemiseen ei mene kauaa. Torstaina isommat lapset piirsivät kuvia kiitokseksi vaatteista. Ne joko lähetettäisiin Suomeen tai sitten niistä lähetetään valokuvat.

Torstaina jossain vaiheessa aloin ihmettelemään miksi ei ole alettu valmistaa ruokaa. Teetä kyllä juotiin päivällä, mutta kun kello tuli kaksi ja koulu loppui, totesin, ettei lounasta tule. Lähetin lapset alakertaan ja he saivat siellä samosat eli pasteijaa muistuttavat tuliset pienet ”leivokset” ja suolaista donitsi rinkilää muistuttavat jutut. Kaasu oli vain päivällä loppunut ja sitä ei saatu kun vasta iltapäivällä, joten ei pystytty valmistamaan ruokaa. Toisaalta pieni vaihtelu tekee välillä hyvää. Onneksi noita ei kuitenkaan joka päivä ole, vaikka ne hyviä olivat, mutta ne paistetaan upporasvassa. Itsekin otin, kun oli niin kova nälkä ja vitsailin jälkikäteen muille, että näinköhän toiseksi viimeisenä viikonloppuna saan vielä ruokamyrkytyksen tai jotain, koska ne olivat varmasti ostettu jostain läheisestä katukeittiöstä. Onneksi mitään ei tullut. Ja hyviä ne olivat! Se vain harmitti, että viimeinen linssiriisipapupuuro oli ollut tiistaina. Sitä tulee kyllä ikävä.

Vaan eipäs ollutkaan! Perjantaina oli yllätys ja minun viimeisen päivän kunniaksi lapsille tarjottiin lounas koulussa ja se oli sitä puuroa! Lapset piirtelivät aamulla ja minä tein kiitoskorttia vaatteista, johon liimasin valokuvia. Kahdentoista jälkeen syötiin lounas ja puoli yhden jälkeen keräännyttiin alakertaan kaikki. Lapset lauloivat muutamia lauluja ja heille selitettin, että on minun viimeinen päiväni Sanga-sangaissa. Laulun jälkeen minulle tehtiin tikha otsaan tuomaan hyvää onnea ja minulle pidettiin nepaliksi kolme kiitospuhetta. Onneksi niistä pääpointit käännettiin minulle. Kun olin saanut tikhan otsaani Rajeshilta, Soilelta ja Robinalta, sain tehdä tikhat jokaiselle lapselle.

Tikhan tekojen jälkeen sain palautepaperit, suosituskirjeen ja kolme lasten tekemää kiitoskorttia. Näiden jälkeen jaoin lapsille suklaata ja he saivat lähteä kotiin. Oltiin oltu yliaikaa melkein puolituntia. Sitten oli vielä hyvästien sanominen Rajeshille, Soilelle ja Robinalle sekä Annikalle. Oli outoa lähteä kävelemään viimeistä kertaa pois koululta ja sanoi viimeisen kerran ”namaste” lapsille. Nyt on jo kahdet hyvästit takana tältä matkalta..

Täällä on alkanut jo tulemaan kylmät yöt ja päivisinkin on viileämpi ja täkäläiset käyttävät jo talvitakkeja. Päivällä lämpötila on +20 asteen hujakoilla, mutta illalla se laskee +10 tai alle ja kivitalot vain hohkavat kylmyyttä lisää. Joitain turisteja näkee menevän shortseissa ja t-paidassa, mutta itsekin olen tainnut tottua tähän kylmyyteen ja nepalilaistua, että päivisin helposti on kaksi paitaa ja neule ja aina aamuisin villafleecetakki ja huvi sekä lapaset. Auringossa on kohtalaisen lämmin, mutta varjossa kylmä.

Taloissa ei ole minkäänlaista lämmitystä ja ne ovat kivestä tehtyjä ja tuntuu, että ne hohkaavat kylmyyttä. Iltaisin kun tullaan kotiin, ei ulkoilma tunnu muuttuvan mihinkään. Päivällä tuntuu välillä, että ulos aurinkoon pitää mennä vain lämmittelemään, koska sisällä on niin kylmä. Vaatteiden vaihto iltaisin ja aamuisin on aika tuskaa, koska ei millään haluaisi vähentää vaatetta pois. Öisin nukun peiton ja fleece huovan alla ja vaatteita olen lisännyt tasaiseen tahtiin.

Viime yönä tuli uusi vaate-ennätys, kun oli fleecehousut, tavalliset pitkikset ja olohousut, aluspaita fleecepaita, pitkähihainen, buffi kaulassa, kahdet villasukat, fleece vuoriset lapaset ja pipo. Eikä ollut yhtään liian kuuma. Taisi olla ensimmäinen yö taas hetkeen, kun ei paleltanut ollenkaan ja nukuin todella hyvin. Onneksi kylmiä öitä on jäljellä enää kahdeksan, koska kaksi yötä saamme viettää etelä Nepalissa Chitwanin luonnon puistossa. Siellä pääsemme kanoottiajelulle krokotiilien sekaan ja norsun selkään, jota olen odottanut ehkä noin kymmenen vuotta elämästäni!