Eka viikonloppu terveena!

Heh, 50% taalla vietetyista viikonlopuista olen ollut kipeana ja nyt oli ensimmainen terveena! Eli kaksi viikkoa on takana matkaa taalla kaukana.

Perjantaina meninkin Sanga-Sangaihin, koska Samasty oli kipeana, enka osannut yksin menna Bal kendraan. Jokapaivainen kavelymatka Shaihdparkin bussipysakilta Sanga-Sangaihin on muuten mukava, mutta kaupustelijoita riittaa ja taidan nayttaa kovin eksyneelta lansimaalaiselta pienilla sivukujilla. Bussimatkat alkavat jo olemaan hauskoja, ei ahdista laheskaan yhta pajon kuin alussa. Suomalaisena on vain ehka vaikea tottua, etta joutuu seisomaan niin lahella toista ihmista! Suomessa kun ruuhkabussissakin sita valtetaan viimeiseen asti.. Perjantaina kertasin isompien lasten kanssa edellisena paivana opeteltuja ruumiin osia, vareja ja muotoja. Lapset saivat kopioida piirtamalla paperille kuusi eri muotoa ja kopioida niiden nimet. Sitten niita viela opeteltiin. Pienimmat lapset piirtelivat lahinna ympyroita tai ovaaleja, mutta kovasti hekin yrittivat.

Nopeasti pienimmatkin lapset ovat tajunneet, etten ymmarra mita he puhuvat ja kayttavat sita hyvaksi. On valilla ollut todella tyhma olo, kun ei ole pystynyt kieltamaan tai kommunikoimaan muuta kuin ilmeilla, eleilla tai aanteilla. Etenkin muutama kolme-nelja-vuotias poika, joilla oli pilke silmakulmassa koko aamun. He keksivat ja ehtivat vaikka mita, heti kun silma valtti he olivat jyrkassa portaikossa roikkumassa ja naureskelivat omalle oveluudelleen. Perjantaina on vain yhteen asti koulua lapsilla ja muutenkin vapaampi paiva. Alussa oli vain ehka puoli tuntia opetusta aamutoimien jalkeen ja sen jalkeen saa pelailla. Pelaisin lasten kanssa koronan tyyppista pelia, jossa oli pienia muovisia "kiekkoja", joita piti isompaa "kiekkoa" sneppaamalla saada kulmissa oleviin reikiin. Alkuun peli tuntui yllattavan vaikealta, mutta nopeasti siina paasi jyvalle vaikka tahtaamaan en oppinut. Kahden pienemman lapsen kanssa pelasin myos kaarme ja tikapuu-pelia. Monia asioita pystyy yllattavan hyvin tekemaan ja ilmaisemaan ilman yhteista kielta. Perjantaisin lapset eivat saa lounasta koulussa, he saivat pienen pinon kekseja, koska koulu loppuu aikaisemmin. Lauantai on taalla pyhapaiva ja sunnuntaina taas aherrus lapsilla jatkuu. Minulla on sunnuntaikin vapaata.

Perjantai-iltana lahdimme juhlimaan Annan 30-vuotis syntymapaivia Thameliin. Esther oli varannut pyynnostamme poydan hienosta ravintolasta, kerroimme vain Annalle, etta kahdeksalta meidan pitaa olla Thamelissa. Koko lahto oli pienta sahlaysta, odotimme bussia, ylospain meni noin kahden minuutin valein busseja, mutta alas ei yhtaan, vaikka kuinka odotimme. Lopulta paatimme ottaa taksin, koska kello oli jo niin paljon, mutta eihan niitakaan tietenkaan nakynyt missaan. Jouduimme kavelemaan koko maen alas, jotta saimme taksin. Ehdimme kuitenkin ajoissa ravintolaan. Ravintola oli thai ravintola, istuimme tyynyjen paalla lattialla ja huone oli koristeltu ilmapalloilla juhlan kunniaksi. Esther ja hanen tyttarensa Shreya liittyivat myos seuraamme, Esther oli auttanut todella paljon jarjestelyissa. Ravintola oli vahan kalliimpi ja hienompi, mutta koko illasta selvisin noin 8 eurolla.

Ravintolan jalkeen ajattelimme, etta olisi kiva menna viela istumaan jonnekin, kun kello oli vasta vahan yli kymmenen. Loysimme mukavan Irish pubin, jossa oli live musiikkia. Ehdimme istua siella vajaat kaksi tuntia, kun kahdeltatoista tuotiin lasku ja sanottin, etta paikka menee kiinni. Katsoimme hiukan huuli pyoreana, mutta paatettiin etsia toinen paikka. Huono puoli siina oli vain se, etta yhta lukuunottamatta kaikki menivat kahdeltatoista kiinni. Ja siella yhdessa auki olevassa paikassa oli huono musa ja keski-ikaisista miehista koostuva asiakaskunta. Otimme taksin kotiin ja menimme kattoterassillemme jatkamaan jutustelua. Taisi olla ensimmainen ilta kun tahdetkin nakyivat edes jotenkin.

Lauantaina Esther tuli perheineen hakemaan meita 9.45 kirkkoon. Kirkko sijaitsi alamaen alta vasemmalle lahhtevan tien paassa. Se ei mikaan kovin suuri ollut, eika nayttanyt kirkolta. Kirkko olikin koulun yhteydessa, joka toimii vammaisten lasten kouluna ja paivahoitopaikkana. Niita ei ole montaa taalla Nepalissa. Jumalanpalvelus oli kokonaan nepaliksi, mutta Estherin tyttaret toimivat meidan tulkkeina. Jumalanpalvelus ei muistuttanut luterilaista, se oli paljon vapaampi ja musiikki paljon menevampaa. Estherin mies piti saarnan, han tuli vajaa viikko sitten Thaimaasta toista takaisin Nepaliin. Han on yksi kirkon perustajista. Kirkon jalkeen lahdettiin Thameliin lounaalle ja tutustumaan Freek Streetin tarjontaan. Harmillista oli, etta Freek Streetilla oli suurin osa kaupoista kiinni, koska oli lauantai. Ruoka oli kuitenkin hyvaa ja halpaa. Chowmein on yksi suosikeistani taalla. Siina on paistettuja nuudeleita, kasviksia ja lihaa jos haluaa. Vaikeaa tuntuu kuitenkin olevan tarjoilijoiden ymmartaa, etta emme halua jaita juomiimme ja vahintaan yhdella on aina juomassa jaa, vaikka olemme siita sanoneet.

Illalla oli tarkoitus tulla koneella, mutta sahkokatkos yllatti meidat ja nettiin meno jai haaveeksi. Vietimme rauhallista koti-iltaa keittaen kaasulevylla nuudeleita ja soimme kynttilan valossa. Sahkot tulivat takaisin minuutilleen samaan aikaan kun viimeinen laheisista nettikahviloista menee kiinni.

Sunnuntaiksi olimme varanneet Estherin kautta kuskin ja minibussin viemaan meidat laheiseen kylaan Nagarkotiin. Kyla sijaitsee noin 2000 km korkeudessa. Kirkkaana talvipaivana sielta voi nahda Everestin. Oli sielta kylla nytkin aika hienot nakymat. Kuskimme vei meidat hienon hotellin ravintolaan, jossa soimme lounaan. Paikka vaikutti todella hienolta, varmaan joku viiden tahden hotelli. Meille olisi kelvannut joku paikallisempikin, mutta kuski taisi ajatella, etta haluamme syoda lansimaalaisittain. Lounaan aikana ravintolassa oli sahkokatkos, muuten se ei vaikuttanut, mutta vessa oli taysin pimea. Enpa ole ennen joutunut viiden tahden paikassa kaymaan otsalampun kanssa vessassa.

Kiertelimme kylaa, odottaen auringonlaskua, koska Nagarkot on todella kuuluisa juuri siita, etta siella nakyy hyvin auringon nousut ja laskut. Meilla vain kavi huonoa tuuria, etta pilvia keraantyi juuri eteen kun aurinko alkoi laskemaan. Onneksi edes vahan naki hienoja varisavyja. Matkaa kylaan oli 35 km tai niin meille sanottiin, mutta matka kesti sinne 2 tuntia ja takaisin tultiin reilussa puolessatoista tunnissa. Iltaruuaksi teimme taas nuudeleita, koska emme jaksaneet enaa lahtea mihinkaan ulos syomaan.

Maanantai koitti ja oli jopa lahes tavallinen maanantai olo, kun tiesi koko viikon olevan edessa. Tyomatka meni kuitenkin paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin kun kaiken molyn sai suljettua ulos mp3 avulla. Ainoa, ettei meinaa kuulla autojen toottailya, jos ne tulevat kujalla takaapain. Mutta kukaan ei yrittanyt tulla myymaan tai kysymaan mitaan tai ainakaan en huomannut! Oli paljon rauhallisempi aamu. Jouduin seisomaan koko matkan Thameliin ja bussissa pystyssa pysyminen ja pelkasta katossa olevasta tangosta kiinni pitaminen voidaan varmaasti luokitella jonkin asteiseksi extreme urheiluksi. Aamulla puhuin Rajeshin kanssa, kuka johtaa Sanga-Sangaita, etta haluaisin olla siella koko viikon, enka Bal kendrassa, joten teen harjoittelun sittenkin kokonaan Sanga-Sagaihin. Tanaan siella aloitti myos saksalainen opiskelija Annika. Han vaikutti mukavalta ja on kiva, kun on joku joka on jakamassa kielimuuria kanssani. Tanaan lapset saivat piirtaa ihmisen ja nimeta ruumiin osat. Oikeastaan kopioimista se oli, mutta piirtamisesta he silti tuntuvat pitavan. Tulevat hindujuhlat verottavat lasten maaraa, osa on lahtenyt jo maaseudulle sukulaisten luo, joten paikalla oli ehka puolet normaalista lapsi maarasta. Paiva meni kuitenkin taas tosi nopeasti.

Iltapaivalla menimme hakemaan kurthat, jotka tilasimme viime viikolla. Kurtha on siis nepalilainen puku, jossa on paita, housut ja huivi. Kuvia en ole viela saanut tanne enka muuallekaan, pahoittelen. Yritan laittaa niita jos paasen lapparilla nettiin, koska en viitsi laittaa kameraa tai muistitikkua kiinni naihin julkisiin koneisiin.

Ainiin ilma on ollut nin 26-32 astetta, eli hiki on joka paiva tullut. Ja busseissa hiki haisee.. Tuo meidan tuskallinen kotimaki tuntuu jo menevan paremmin, vaikka tappava se silti on etenkin nailla helteilla. Sadekausi on lopuillaan, viela joinain paivina satelee, mutta ne ovat loppumaan pain. Sahkokatkoja on lahes joka paiva ja aina ei tule vetta. Silloin on ikava menna hikisen paivan jalkeen nukkumaan..

Thameliin ja takaisin

Nyt on vatsataudista selvitty. Kaytiin viela yhta laakaria tapaamassa ja han totesi ettei hataa jos nyt voimme hyvin ja se oli ruokamyrkyts. Katukeittioista pysymme jatkossa kaukana. Loysimme kotimme vieresta nettipaikan, missa on viisi konetta, aika vanhoja, melkein kuin kirjoituskoneella kirjottaisi.. Yllattavan hyvin kuitenkin yhteys on nyt toiminut ja hintakin on lahes naurettava, 20 rupiaa tunti eli noin 20 senttia.

Sunnuntaina tutustuimme kotimme lahiymparistoon ja teimme leppoisan kolmen tunnin kavelyn alas Jawalakheliin maaseudun kautta. Kavelimme paria riippusiltaa pitkin, toinen oli vain kavelijoille, mutta toista kaytti myos moottoripyorat. Riippusillalla mahtui juuri ja juuri hivuttamalla kaksi moottoripyoraa toisistaan ohi. Oli vahan jannaa menna yli kun moottoripyoria tuli edesta ja takaa. Se oli aika vilkas joen ylitys paikka. Joki alapuolella oli todella kuvottava naky. Se oli lahes yhta taynna roskaa kuin vetta. Roskaa taalla on muutenkin joka puolella enka ole montaa roskista nahnyt. Ihmettelen vielakin mihin taloudenhoitajamme vie meidan roskat, toivottavasti ei ihan kadulle, vaikka se nayttaa olevan enemman saanto kuin poikkeus.

Maanantaina lahdin Estherin kanssa harjoittelupaikkaani tutustumaan. Tiputimme ensin yhden ryhmalaisemme Patanin sairaalaan, missa han on harjoittelussa. Onneksi Esther lupasi tulla seuraavanakin paivana mukaani harjoittelupaikkaan, koska se on Thamelissa eli Kathmandun keskustassa. Menen sinne paikallisbusseilla, jotka maksavat 12-15 rupiaa. Voisi Suomessa ottaa Hsl mallia, etta bussimatkat maksaisivat edes alle euron.. Taalla on kai jonkinlaiset bussipysakit, mutta ei niin selkeasti kuin Suomessa ja bussin rahastaja poika huutelee todella nopeasti paikkaa johon bussi on menossa. Minun pitaa menna Rathnaparkin bussilla ja jaada pois Shaihtparkissa, mista on viela noin 20 minuutin kavely paikkaan, jossa olen harjoittelussa. Onneksi kavelyreittini menee vanhan temppelialueen lapi, jonne minulla on nyt kulkulupa, etten joudu joka paiva maksamaan 300 rupian paasymaksua. Lahemmas menisi bussi Jawalakhelista, mutta osaan tulla silla bussilla vain kotiin pain. Ja se bussi on aina kolmipyorainen, joka tuntuu, etta se hajoaa tai kaatuu milla hetkella hyvansa!

Harjoittelupaikkani on Sanga-Sangai niminen koyhille lapsille tarkoitettu koulu. Yhden paivan viikosta olen Bal Kendrasta, joka on myos koyhille lapsille tarkoitettu koulu, mutta Bal kendra on ollut toiminnassa pidempaan. Sanga-Sangai on ollut toiminnassa vasta yhdeksan kuukautta. Koulussa tarjotaan lapsille lounas ja aamu alkaa hampaiden harjauksella. Koulussa on lapsia, jotka tulevat koyhista perheista ja heilla on suuri riski joutua katulapsiksi. Siella tehdaan siis ennaltaehkaisevaa ruohonjuuri tason tyota.

Maanantaina kavimme vain tutustumassa paikkaan ja sitten Esther vei minut elokuviin katsomaan jotain Bollywood leffaa, jonka han halusi nahda! Myohastyimme vahan alusta ja salissa oli jo pimeaa kun menimme sinne ja meinasin kompuroida monesti matkalla ylos salissa. Sali oli todella iso eika ollut kenenkaan paat tiella, oli tarpeeksi porrastusta penkeissa.En ole ihan varma mista elokuva kertoi, ymmarsin ehka nelja sanaa siita, mutta paaosaa esitti joku todella machoactioon tahti Nepalista tai Intiasta. Puolessa valissa tuli tauko, jolloin pystyi lahtemaan ostamaan lisaa purtavaa tai kaymaan vessassa. Oli todella hassua, kun elokuvassa oli valiaika.

Tiistaina Esther tuli viela mukaani saattamaan minua harjoittelupaikkaani. Onneksi olin jo edellisena paivana opetellut reittia, niin muistin sen lahes kokonaa. Emme nytkaan ollut kauaa Sanga-Sangaissa, vaan lahdimme kaymaan Bal kendrassa, jossa tulemme olemaan yhden paivan viikosta. Bal kendra on enemman koulumainen ja isompi ja vaikutti myos mukavalta paikalta. Olimme siella ehka puoli tuntia ja lahdimme kavelemaan takaisin. Tunsin oloni aika ulkopuoliseksi, kun Samasty kenen kanssa teen harjoittelua on nepalilainen ja he puhuivat keskenaan nepalia ja minulle kaannettiin aina lause sielta toinen taalta..

Paivan jalkeen Samasty lupasi nayttaa tien lahemmalle bussille, joka vie Jawalakheliin. Han kuitenkin ottikin minut mukaan tapaamaan serkkuaan temppelialueelle, jossa oli joku hindujuhla kaynnissa. Se oli kuitenkin ehtinyt loppua ennen kuin paasimme paikalle. Menimme syomaan Samastyn, hanen serkun ja serkun kaverin kanssa temppelialueen ravintolaan, jonka Samastyn veljen kaveri omisti. Ruoka oli todella hyvaa, aika tulista se taalla on, mutta ehka siihen tottuu naiden kuukausien aikana. Ruuan jalkeen Samasty sanoi nayttavansa tien sille lahemmalle bussille ja jotain manitsi pyorista. Se meni siina vaiheessa ohi, mutta kohta selvisi, etta hanen serkullaa ja serkun kaverilla oli moottoripyorat. Ei mitkaan isot, toisella oli skootteri ja toisella joku pienempi pyora. Taalla vain kuski kayttaa kyparaa, joten ei muuta kuin kyytiin ja sain kyydin bussille. Oli se aika jannaa, vaikka mentiin hitaasti. Selvisin hyvin kotiin asti, vaikka tuntuu, etta auto kuin auto meinaa hyytya meidan kotimakeen. Bussitkin on ahdettu aina niin tayteen, ettei sielta meinaa paasta ylos vaikka oma pysakki tulisikin.

Keskiviikko oli hindujen suuri juhlapaiva, joten minulla oli vapaata. Eipa ole varmaan koskaan ollut nain rentoa harjoittelun alkua! Paatettiin porukalla lahtea Thameliin shoppailemaan, kun muillakin oli vapaata. Sain toimia oppaana, koska olen ainoa, jolla on harjoittelupaikka Thamelissa. Kavimme lounaalla eraan hotellin katolla sijaitsevassa ravintolassa ja tormasimme suomalaiseen pariskuntaan siella. Ostoksina tarttui mukaan pari pahmina huivia, korvikset ja laukku. Hintaa ei edes kehtaa niista tanne laittaa... :)

Tanaan oli sitten vuorossa yksin selviaminen Thameliin ja harjoitteluun. Ei ollut henkisena tukena ketaan. Otin bussin alas Jawalakheliin ja sielta vaihdoin Ratnaparkin bussiin. Osasin jaada oikealla pysakilla pois ja kavella eksymatta. Ainoa etta olin 45 min etuajassa. Taalla ei tunnu bussit menevan minkaan aikataulun mukaan ja keskustan liikennne on taysin arvaamaton. Seuraavan kerran meinaan kylla lahtea myohemmin, en viitsi kavella ympyraa. Kaikki katsoivat juuri sen nakoisena, etta voi tuo lansimaalainen nainen on eksynyt, vaikka se ei asian laita ollut. Paiva oli kuitenkin kiva sitten kun se vihdoin alkoi. Opetin lapsille ruumiinosia, vareja ja numeroita englanniksi. Se oli sinansa mielenkiintoista, koska englnati ei ole kummankaan osapolen aidinkieli. Hauskaa se oli ja hyvaa kertausta itselle perusanastosta! :P Apuna minulla oli kuitenkin nepalilainen opiskelija Robina, vaikka han ei puhu hirveasti engalantia. Lapsille tarjotaan koulussa ruoka ja vapaaehtoiset, tyontekijat ja opiskelijat syovat myos siella, vaikka se minusta tuntuu kummalta, kun resurssit ovat pienet ja silti minulle tarjotaan ruoka.

Liikenteen seassa alkaa melkein oppia liikkumaan ja monta tarkeaa asiaa on opittu!
1.Ala syo katukeittiosta
2.Varaa taksiin tasaraha ja sovi hinta etukateen
3.Toreilla on aina varaa tinkia

Tinkiminen ja kaupanteko on melkein taidetta taalla. Etenkin itselle tinkiminen on sen verran vierasta, etta siihen kuluu yllattavan paljon energiaa shoppailureissuilla. Erikoiskahvit ovat kuitenkin hyva energianlahde shoppailureissuilla.

Uuteen kotikaupunkiin tutustumista

Alku täällä Nepalissa on ollut aika haipakkaa. Kulttuuri on todella erilainen, liikennekin on vasemman puoleinen liikenne. Asumme Kathmandun reunamilla Lalitpurin Bhaisipatissa Guest housessa. Asunnossa on kolme makuuhuonetta, olohuone, ruokailutila, keittiö, kaksi vessaa ja parveke. Nettiä meillä ei ole täällä asunnolla, joten joudumme menemään nettikahviloihin tai Estherille, mutta ehkä kun arki enemmän koittaa harjoittelun myötä, selkiyy moni asia.
Keskiviikkona lähdimme aamulla alas Jawalakheliin hankkimaan prepaidliittymiä. Oppaanamme toimi Estherin tytär Shreya. Kävelimme noin puolen tunnin matkan ensin alas mäkeä ja sitten ylös mäkeä. Matkalla poikkesimme aivan ihanassa pienessä kaupassa, jossa myydään kaikkia nepalilaisia tavaroita ja hinnat eivät olleet päätä huimaavia. Jatkoimme matkaa Jawalakheliin, koska siinä vaiheessa meistä kenelläkään ei vielä ollut Nepalin rupioita. Kävimme ensimmäisenä automaatilla nostamassa rahaa ja sitten suuntasimme Telecom-taloon, jossa täytimme nepalinkielisen kaavakkeen prepaid liittymää varten. Onneksi meillä oli Shreya apuna, olisi muuten voinut mennä sormi suuhun kaavakeen kanssa. Kaavakkeeseen tarvittiin paljon kaikenlaista, vaikka se oli vain prepaid liittymää varten. Oma passikuva, kopio passista, isän ja isoisän nimet, koska Nepalissa et ole mitään, jos sinulla ei ole isää ja viimeiseksi vielä molempien peukaloiden sormen jäljet.
Liittymähankintojen jälkeen suuntasimme lounaalle paikalliseen ravintolaan. Hinnat sielläkään eivät olleet korkeat, otin nuudelikeiton ja se maksoi euron. Kuuden ihmisen ruuat ja juomat maksoivat yhteensä reilu kympin. Lounaan aikana alkoi sataa kovasti ja kun lähdimme lounaalta, saimme kahlata nilkkoja myöten vedessä. Ei siinä kengät oikein kuivina pysyneet. Kävelimme paikalliseen supermarkettiin katselemaan mitä siellä on tarjolla ja ostamaan aamiaistarpeita. Paikalliset tuotteet olivat halpoja, mutta suurimman hämmästyksen kauppalaskussamme antoi Nestlen pikakahvijauhe, joka maksoi 5,40 euroa ja myslipaketti, joka maksoi 5 euroa. Saimme aamiastarpeet ostettua, valkoista pullamössöleipää, muuta ei ole oikein tarjolla, jogurttia ja hedelmiä. Kotimatkalla poikkesimme pienessä kaupassa, jossa tulomatkalla jo kävimme, erona oli että nyt meillä oli rahaa! Ostin puisen pannan, vihon, joka oli tehty käsintehdystä paperista ja hamppulaukun. Ostokseni maksoivat 890 rupiaa eli noin 8,9 euroa.
Illalla mietimme mihin lähtisimme syömään, ulkona satoi kaatamalla, jote päätimme kokeilla taksia. Taksi saatiin helposti aika läheltä kotia ja hinta tingittiin 200 rupiaan eli 2 euroon. Menimme syömään intialaiseen ravintolaan, jossa oli hyvää, mutta tulista ruokaa. Tuntui, että ei oikein loppuruuan aikana maistanut mitään. Paikallinen jogurttijuoma Lassi auttoi onneksi tulisuuteen. Iltaruuan hinnaksi tuli noin kolme euroa per nuppi. Taksimatka kotiin oli myös aika extremeä, kun neljä istuu pienen Suzukin takapenkillä ja yksi edessä ja vastaantulevien autojen valot on ainoa mitä näkyy pimeässä ja turhan usein ne tulivat suoraan kohti. Viime hetkellä taksimme väisteli niitä.
Liikenne täällä on muutenkin todella hurjaa. Kun kävelee lähes missä tahansa ei kuule aina välttämättä omia ajatuksia, kun autojen torvet soivat koko ajan. Liikennettä kuvaa ehkä sanat hallittu kaaos parhaiten. Kulkukoiria on täällä myös todella paljon, niitä pyörii kaduilla ja kujilla. On aika sydäntä riipaisevaa katsoa niiden elämää ja kuinka ne joutuvat pärjäämään täällä. Kenellä on selvätsti tappelun jäljet turkissa ja kuka linkuttaa jalkaansa.
Torstaina lähdimme myös kävellen alas Jawalakheliin, istuskelimme kahvilassa jonkin aikaa ja odottelimme Estheriä, joka oli luvannut viedä meidät Thameliin eli Kathmandun keskustaan. Menimme Thameliin bussilla, matka kesti noin 20 minuuttia ja maksoi 12 rupiaa eli noin 15 centtiä! Bussi oli tupaten täysi, mutta siinä bussissa ei kukaan roikkunut ulkopuolella. Thameliin päästyämme menimme lounaalle nepalilaiseen ravintolaan, jossa söin perinteistä nepalilaista ruokaa, jossa oli riisiä, kanaa, jotain tulista kastiketta, jotain kasviksia ja muita en oikein tunnistanu! Hyvää se kuitenkin oli, mutta kanassa oli mukana luita, ne eivät olleet mukavia suussa. Lounas maksoi noin kaksi euroa.
Lounaan jälkeen osa meistä jäi Thameliin kiertelemään ja seuraamme liittyi Sadin, kuka opiskelee Suomessa, mutta on tullut kotimaahansa harjoitteluun. Hän näytti meille Thamelia, ostin haaremihousut, joiden lähtöhinta oli 680 rupiaa, tingin niiden hinnan 500 rupiaan, ensi kerralla pystyy varmasti tiputtamaan hintaa vielä lisää. Tinkiminen on täällä todella suuri osa toreilla kaupankäyntiä ja sitä kyllä pitää opetella, koska ei Suomessa ole niin sellaista tapaa. Voi olla, että maksoin housuista vähän yli hintaa, mutta toisaalta 5€ ei tunnu kovin paljolta. Thamelissa oli vaikka mitä ihania vaatteita, koruja ja tavaroita. Kävimme erään temppelialueen laidalla, emme viitsineet mennä sisälle, koska kaikki eivät olleet mukana ja se maksoi 300 rupiaa, mutta myöhemmin varmasti menemme. Temppelialueen lähellä kävimme ottamassa chai teetä, joka oli todella hyvää, mutta sillä oli ikäviä seurauksia myöhemmin..
Thamelista tulimme bussilla takaisin Jawalakheliin. Noustessamme bussista törmäsimme suomalaisiin lähettiharjoittelijoihin, jotka asuvat Jawalakhelissa. Sovimme, että näemme joku päivä. Otimme Jawalakhelista taksin ylös Baishipatiin. Hengailimme asunnolla jonkin aikaa ennen kuin lähdimme syömään illalla. Otimme taksin taas alas, koska pimeällä kävely ilman heijastimia ja katuvaloja tuntuu liian turvattomalta tämän liikennekulttuurin keskellä. Menimme kiinalaiseen ravintolaan syömään. Ruoka oli todella hyvää. Hassua täällä melkein kaikissa ravintoloissa on se, että jos haluaa riisiä niin se pitää tilata erikseen. Ruokaan sisältyy kastike tai liha, mutta ei riisiä. Monesti kyllä riittää, että tilaa yhden tai kaksi lisuke riisiä neljälle tai viidelle ihmiselle.
Torstai perjatai välisenä yönä tuli sitten chai teen jälkivaikutuksia. Vessaan oli asiaa moneen kertaan yön aikana, mutta aamulla olo tuntui jo paremmalta. Se oli kuitenkin ohimenevää ja päivän aikana olo laski ja illalla alkoi nousta lämpö. Kaikilla meillä, jotka olimme juoneet chai teetä oli vatsa enemmän tai vähemmän kipeä ja vessat olivat kovassa käytössä. Laitoin illalla viestiä Estherille, että meillä on kuume nousemassa ja huono olo. Esther oli itse jumittunut ruuhkaan keskustaan ja hän lähetti auton meitä hakemaan. Lähdimme Alka hospitaliin Jawalakheliin. Minulta mitattiin verenpaine, kuume ja otettiin verikoe ja laitettiin tippa. Piti myös juoda litra kamalan makuista suolasokerivettä. Onneksi ei tarvinnut olla yksin sairaalassa ja henkilökunta oli todella ystävällistä ja mukavaa. Yksi hoitajista näytti ihan Jackie Chanilta. Olimme tiputuksessa noin kolme tuntia ja pääsimme yhdentoista jälkeen lähtemään takaisin asunnolle. Yhden meistä piti jäädä yön yli tarkkailuun, koska hän oli ehtinyt kuivua enemmän. Hän kuitenkin pääsee tänään lauantaina pois. Tällä hetkellä on huomattavasti parempi olo ja saimme antibiootteja ja lääkkeitä, joilla pitäisi nyt tulla kuntoon. Meitä rohkaistiin ja sanottiin, että näin on käynyt lähes jokaiselle opiskelijalle, jotka ovat tulleet tänne, koska bakteerikannat ovat niin erilaiset. Kaikkineen koko sairaala reissu ei kuitenkaan lompakon päälle käynyt, koska koko hinta kaikkine apteekkikuluineen oli alle 20€.
Onneksi nyt on viikonloppu ja saa ottaa rauhassa. Ensi tiistaina pitäisi aloittaa harjoittelu Bal kendrassa, joka sijaitsee Thamelissa eli Kathmandun keskustassa. Matka sinne vähän hirvityttää tällä hetkellä, koska minun täytyy mennä paikallisilla busseilla ja niissä on numerot joko nepaliksi tai sitten rahastaja vain huutelee mihin bussi on menossa.

Eka päivä!

Matkalle lähdettiin Helsinki-Vantaalta Tukholmaan 12.30. Ylikiloiset matkalaukutkin saatiin onneksi ongelmitta koneesee.. Ruotsissa syötiin välipalaksi sämpylät ennen lentoa Dohaan. Suomessa sanottiin, että matkalaukut täytyy ottaa koneesta pois ja mennä tullin läpi, mutta Ruotsissa virkailija sanoi, että laukut menee suoraan Kathmanduun. Dohan lentomeni hyvin, elokuvavalikoima oli hyvä ja laaja, paljon uutuksia. Dohassa kuumuus iski vasten kasvoja koneesta noustessa ja aikaa vaihtoon oli reilu puoltoista tuntia. Ehdittiin kuitenkin hyvin eikä otettu laukkuja pois koneesta. Dohan kenttä oli aika hulppea kuten oli myös Qatar airwaysin koneet. Vika lento meni yrityksessä nukkua. Lentojen ruuat olivat yllättävän hyviä. Ensimmäisellä lennolla söin kanaa, perunamuussia ja babyvihanneksia. Toisella lennolla oli kanariisipaistosta.
Kathmandun kentällä tultiin koneesta portaita alas kentälle ja sieltä käveltiin terminaalille, jossa piti täyttää viisumihakemus. Jonoa oli paljon, mutta yllättävän nopeasti ehkä puolen tunnin jonottelulla saimme viisumi asiat hoidettua. Kokoajan hieman kuumotteli odottavatko matkalaukut meitä, mutta siellähän ne nököttivät noutajia odottamassa. Meitä oli vastassa kentällä Esther, kuka auttaa meitä alkuun täällä. Ahtauduimme pieneen minibussiin, kaksi matkalaukkua oli katolla ja istuimme osittain loppujen keskellä. Liikenne oli aika hurjaa, autot tööttäilivät kovasti ja ihmisiä vilisi joka puolella. Pääsimme perille kuitenkin guest houselle, jossa tällä hetkellä majoitumme. Söimme vähän nuudeleita ja leipää sekä jogurttia ennen kuin oli päiväunien aika. Nukuttiin muutama tunti ja lähdettiin lähikaduille kävelemään ja katsomaan meininkiä. Kulkukoiria oli todella paljon ja liikennettä sai kyllä todella varoa. Teimme noin tunnin kävelyn. Illalla menimme Estherin luo syömään. Ruoka oli mietoa nepalilaista, todella hyvää, mutta oikeasti nepalilainen ruoka on kuulemma paljon mausteisempaa. Esther lupasi tehdä sitä meille muutaman viikon päästä.
Vielä on tänään sadellut, mutta lämmintä ja hiostavaa on ollut. Suihku oli ihan elämys itsessään, veden paine oli olematon. Mutta ainakin oli lämmintä vettä. Nyt on eka päivä lopuillaan, tästä se alkaa!

Matkavalmisteluja

Maanantaina 13.9. starttaa suuri seikkailu kohti suurta ja avaraa maailmaa eli Nepalia! Tänne ajattelin päivitellä ajatuksia ja tapahtumia epäsäännöllisen säännöllisesti, jotta kiinnostuneet voi seurata seikkailua. Yritän saada laitettua kuviakin matkan varrelta, jos vian mahdollista..

Paljon on ollut ja on vielä tehtävää ennen matkan alkua, vaikka alku lähenee jo kovaa ehkä liiankin kovaa vauhtia. Matkavakuutukset on hommattu, apteekissa on käyty ja matkalle mukaan on tarttunut syyhyvoidetta, täishampoota, erilaisia reseptillisiä ja reseptittömiä ripulilääkkeitä, allergialääkkeitä iso arsenaali, käsidesiä ja särkylääkkeitä. Eiköhän niillä ainakin alkuun pääse. Kuulostaa ja näyttää aika hurjalta arsenaalilla.

Kaikki tavarat vielä pitäisi pakata pöydiltä ja lipaston päältä mukaan matkalaukkuun, vähän vielä jännittää mahtuuko kaikki mukaan! Mukaan pitäisi ainakin ottaa lämmintä vaatetta, koska yöt Nepalissa voivat olla todella kylmiä ja siksi kävin ostamassa fleecekerraston. En ole koskaan Suomessa sellaista kaivannut, mutta nyt kun tuonne lähden niin se kuulosti oikein lämpimältä. Ja nyt on kerrankin käyttöä oikein kunnolla villasukille, (joita on kertynyt yli 40 paria) ettei jalat palele kylmissä kivitaloissa. Nepalissahan päivät ovat todella lämpimiä ja hiki virtaa kuulemma, mutta yöt ovat jäätäviä.. Onneksi kotiin päin saa tuoda Qatar airwaysin koneella kaksi matkalaukullista tavaraa..