Nyt on vatsataudista selvitty. Kaytiin viela yhta laakaria tapaamassa ja han totesi ettei hataa jos nyt voimme hyvin ja se oli ruokamyrkyts. Katukeittioista pysymme jatkossa kaukana. Loysimme kotimme vieresta nettipaikan, missa on viisi konetta, aika vanhoja, melkein kuin kirjoituskoneella kirjottaisi.. Yllattavan hyvin kuitenkin yhteys on nyt toiminut ja hintakin on lahes naurettava, 20 rupiaa tunti eli noin 20 senttia.
Sunnuntaina tutustuimme kotimme lahiymparistoon ja teimme leppoisan kolmen tunnin kavelyn alas Jawalakheliin maaseudun kautta. Kavelimme paria riippusiltaa pitkin, toinen oli vain kavelijoille, mutta toista kaytti myos moottoripyorat. Riippusillalla mahtui juuri ja juuri hivuttamalla kaksi moottoripyoraa toisistaan ohi. Oli vahan jannaa menna yli kun moottoripyoria tuli edesta ja takaa. Se oli aika vilkas joen ylitys paikka. Joki alapuolella oli todella kuvottava naky. Se oli lahes yhta taynna roskaa kuin vetta. Roskaa taalla on muutenkin joka puolella enka ole montaa roskista nahnyt. Ihmettelen vielakin mihin taloudenhoitajamme vie meidan roskat, toivottavasti ei ihan kadulle, vaikka se nayttaa olevan enemman saanto kuin poikkeus.
Maanantaina lahdin Estherin kanssa harjoittelupaikkaani tutustumaan. Tiputimme ensin yhden ryhmalaisemme Patanin sairaalaan, missa han on harjoittelussa. Onneksi Esther lupasi tulla seuraavanakin paivana mukaani harjoittelupaikkaan, koska se on Thamelissa eli Kathmandun keskustassa. Menen sinne paikallisbusseilla, jotka maksavat 12-15 rupiaa. Voisi Suomessa ottaa Hsl mallia, etta bussimatkat maksaisivat edes alle euron.. Taalla on kai jonkinlaiset bussipysakit, mutta ei niin selkeasti kuin Suomessa ja bussin rahastaja poika huutelee todella nopeasti paikkaa johon bussi on menossa. Minun pitaa menna Rathnaparkin bussilla ja jaada pois Shaihtparkissa, mista on viela noin 20 minuutin kavely paikkaan, jossa olen harjoittelussa. Onneksi kavelyreittini menee vanhan temppelialueen lapi, jonne minulla on nyt kulkulupa, etten joudu joka paiva maksamaan 300 rupian paasymaksua. Lahemmas menisi bussi Jawalakhelista, mutta osaan tulla silla bussilla vain kotiin pain. Ja se bussi on aina kolmipyorainen, joka tuntuu, etta se hajoaa tai kaatuu milla hetkella hyvansa!
Harjoittelupaikkani on Sanga-Sangai niminen koyhille lapsille tarkoitettu koulu. Yhden paivan viikosta olen Bal Kendrasta, joka on myos koyhille lapsille tarkoitettu koulu, mutta Bal kendra on ollut toiminnassa pidempaan. Sanga-Sangai on ollut toiminnassa vasta yhdeksan kuukautta. Koulussa tarjotaan lapsille lounas ja aamu alkaa hampaiden harjauksella. Koulussa on lapsia, jotka tulevat koyhista perheista ja heilla on suuri riski joutua katulapsiksi. Siella tehdaan siis ennaltaehkaisevaa ruohonjuuri tason tyota.
Maanantaina kavimme vain tutustumassa paikkaan ja sitten Esther vei minut elokuviin katsomaan jotain Bollywood leffaa, jonka han halusi nahda! Myohastyimme vahan alusta ja salissa oli jo pimeaa kun menimme sinne ja meinasin kompuroida monesti matkalla ylos salissa. Sali oli todella iso eika ollut kenenkaan paat tiella, oli tarpeeksi porrastusta penkeissa.En ole ihan varma mista elokuva kertoi, ymmarsin ehka nelja sanaa siita, mutta paaosaa esitti joku todella machoactioon tahti Nepalista tai Intiasta. Puolessa valissa tuli tauko, jolloin pystyi lahtemaan ostamaan lisaa purtavaa tai kaymaan vessassa. Oli todella hassua, kun elokuvassa oli valiaika.
Tiistaina Esther tuli viela mukaani saattamaan minua harjoittelupaikkaani. Onneksi olin jo edellisena paivana opetellut reittia, niin muistin sen lahes kokonaa. Emme nytkaan ollut kauaa Sanga-Sangaissa, vaan lahdimme kaymaan Bal kendrassa, jossa tulemme olemaan yhden paivan viikosta. Bal kendra on enemman koulumainen ja isompi ja vaikutti myos mukavalta paikalta. Olimme siella ehka puoli tuntia ja lahdimme kavelemaan takaisin. Tunsin oloni aika ulkopuoliseksi, kun Samasty kenen kanssa teen harjoittelua on nepalilainen ja he puhuivat keskenaan nepalia ja minulle kaannettiin aina lause sielta toinen taalta..
Paivan jalkeen Samasty lupasi nayttaa tien lahemmalle bussille, joka vie Jawalakheliin. Han kuitenkin ottikin minut mukaan tapaamaan serkkuaan temppelialueelle, jossa oli joku hindujuhla kaynnissa. Se oli kuitenkin ehtinyt loppua ennen kuin paasimme paikalle. Menimme syomaan Samastyn, hanen serkun ja serkun kaverin kanssa temppelialueen ravintolaan, jonka Samastyn veljen kaveri omisti. Ruoka oli todella hyvaa, aika tulista se taalla on, mutta ehka siihen tottuu naiden kuukausien aikana. Ruuan jalkeen Samasty sanoi nayttavansa tien sille lahemmalle bussille ja jotain manitsi pyorista. Se meni siina vaiheessa ohi, mutta kohta selvisi, etta hanen serkullaa ja serkun kaverilla oli moottoripyorat. Ei mitkaan isot, toisella oli skootteri ja toisella joku pienempi pyora. Taalla vain kuski kayttaa kyparaa, joten ei muuta kuin kyytiin ja sain kyydin bussille. Oli se aika jannaa, vaikka mentiin hitaasti. Selvisin hyvin kotiin asti, vaikka tuntuu, etta auto kuin auto meinaa hyytya meidan kotimakeen. Bussitkin on ahdettu aina niin tayteen, ettei sielta meinaa paasta ylos vaikka oma pysakki tulisikin.
Keskiviikko oli hindujen suuri juhlapaiva, joten minulla oli vapaata. Eipa ole varmaan koskaan ollut nain rentoa harjoittelun alkua! Paatettiin porukalla lahtea Thameliin shoppailemaan, kun muillakin oli vapaata. Sain toimia oppaana, koska olen ainoa, jolla on harjoittelupaikka Thamelissa. Kavimme lounaalla eraan hotellin katolla sijaitsevassa ravintolassa ja tormasimme suomalaiseen pariskuntaan siella. Ostoksina tarttui mukaan pari pahmina huivia, korvikset ja laukku. Hintaa ei edes kehtaa niista tanne laittaa... :)
Tanaan oli sitten vuorossa yksin selviaminen Thameliin ja harjoitteluun. Ei ollut henkisena tukena ketaan. Otin bussin alas Jawalakheliin ja sielta vaihdoin Ratnaparkin bussiin. Osasin jaada oikealla pysakilla pois ja kavella eksymatta. Ainoa etta olin 45 min etuajassa. Taalla ei tunnu bussit menevan minkaan aikataulun mukaan ja keskustan liikennne on taysin arvaamaton. Seuraavan kerran meinaan kylla lahtea myohemmin, en viitsi kavella ympyraa. Kaikki katsoivat juuri sen nakoisena, etta voi tuo lansimaalainen nainen on eksynyt, vaikka se ei asian laita ollut. Paiva oli kuitenkin kiva sitten kun se vihdoin alkoi. Opetin lapsille ruumiinosia, vareja ja numeroita englanniksi. Se oli sinansa mielenkiintoista, koska englnati ei ole kummankaan osapolen aidinkieli. Hauskaa se oli ja hyvaa kertausta itselle perusanastosta! :P Apuna minulla oli kuitenkin nepalilainen opiskelija Robina, vaikka han ei puhu hirveasti engalantia. Lapsille tarjotaan koulussa ruoka ja vapaaehtoiset, tyontekijat ja opiskelijat syovat myos siella, vaikka se minusta tuntuu kummalta, kun resurssit ovat pienet ja silti minulle tarjotaan ruoka.
Liikenteen seassa alkaa melkein oppia liikkumaan ja monta tarkeaa asiaa on opittu!
1.Ala syo katukeittiosta
2.Varaa taksiin tasaraha ja sovi hinta etukateen
3.Toreilla on aina varaa tinkia
Tinkiminen ja kaupanteko on melkein taidetta taalla. Etenkin itselle tinkiminen on sen verran vierasta, etta siihen kuluu yllattavan paljon energiaa shoppailureissuilla. Erikoiskahvit ovat kuitenkin hyva energianlahde shoppailureissuilla.
Hyvä, että tauti on ohi. Kyllä siellä kuulostaa olevan aika eksottista ja erilaista. HSL:n bussimaksut ovat vähän kalliimpia, kun niissä busseissa on enempi kuin kolme pyörää ;-) ja kutakuinkin kulkevat aikataulun mukaan.
VastaaPoistaHyvä, että ole viihtynyt ja saanut jo paljon kokemuksia, sekä oppinut jo kolme tärkeää perusasiaa, tinkimäänkin opit varmaan tuota pikaa.
Tsemppiä vaan kovasti!
Kiva oli lukea, että kaikki on eksoottisesti ja kaoottisesti ok ;) Mulla vaan tulee oikeesti hiki ku luen noita seikkailujasi, mutta sä tunnut jo olevan melkein ku kotonas niissä oloissa!
VastaaPoistaMutta just for information, on Suomessakin ollu joskus mun nuoruudessa väliaika leffoissa!! ;)
On se muuten kumma, että vaikka missä maailman äärissä törmää toisiin suomalaisiin, jotka ei oo samaa porukkaa. Tunnistitko kaukaa, että olivat suomalaisia??
Lisää kivasti kirjoitettua kokemusinfoa odotellen.
"Paras kummitäti" lähettää paljon terkkuja.
Halauksin Erja