Chitwana

Viimeinen viikko kaynnistyi maanantaina taalla Nepalissa! Nopeasti on aika mennyt! Oltiin varattu jo lokakuun lopussa pakettilomareissu etela-Nepaliin, Chitwaniin. Chitwanissa on Nepalin vanhin kansallis/luonnonpuisto, joka on perustettu vuonna 1973. Luonnonpuiston alueella on mahdollisuus nahda tiikereita, sarvikuonoja, norsuja, muurahaiskarhuja seka monia lintuja luonnonvaraisina. Erityisen kuuluisa se on norsujen takia, siella on mahdollista nahda vauvanorsuja, paasta norsusafarille ja uittamaan norsuja.

Tiistaina oli viimeinen todella aikainen heratys meilla taalla ja kello soi jo viidelta! Jos olisin nukkunut yksin, olisin nukkunut onneni ohi, koska en kuullut omaa, enka Annan kellon soittoa enka torkutusta! Onneksi Anna heratti minut! Syotiin aamianen yhdessa ja tavarat oli jo illalla pakattu valmiiksi. Kuudelta mentiin ulos hyiseen aamuun odottamaan kyytia, jonka piti tulla hakemaan meita kuudelta. Vaikka ollaan jo kolme kuukautta yritetty oppia nepalilaista aika kasitysta, on se suomalaisesta aikakasityksesta kaukana. Jos ollaan lahdossa jonnekin ja sanotaan, etta kuudelta tullaan hakemaan, on viisi yli kuusi jo myohassa. Soitettiin Rajille, jolta oltiin matka varattu ja han sanoi olevansa kohta perilla ja samassa kaarsi minibussi eteemme.

Pakkauduttiin minibussiin, tai oikeastaan kerrankin oli tilaa riittavasti eika tarvinnut ankeytya! Jokaiselle olisi riittanyt vaikka oma penkkirivi. Matka Thameliin sujui suht ongelmitta, vahan ennen bussille paasya meinasi paikallinen mikrobussi tulla kyljesta sisalle ja meidan kuski ei ollut rauhallisimipia kuskeja. Han blokkasi mikrobussin ja jai sanaharkkaan sen kuljettajan ja rahastajan kanssa. Yritimme kysya Rajilta mista he puhuvat han vain naytti kadella kaikki hyvin. Onneksi matkaa oli sen jalkeen jaljella enaa noin 50 metria. Se meni pienessa kilpa-ajossa mikrobussin kanssa.

Raj saattoi meidat bussille ja antoi tarvittavat liput ja laput meille. Saatiin onneksi paikat bussin etuosasta. Bussissa oli todella kylma ja hytistiin jaassa luita ja ytimia myoten, vaikka oli takki paalla ja monta paitaa. Taukoja oli matkalla vain yksi ja tauko oli Highway Garden restaurantilla, joka muistutti enemman kauhu taloa kuin hotellia. Kaytiin vessassa, mutta mitaan ei oikein tehnyt mieli ostaa kun ravintolassakin oli jo outo haju. Kylmyys jatkui lahes koko matkan ajan. Vasta kun paastiin vuorten valista pois ja maisemat alkoivat muuttua pelloiksi ja kukkulat ja vuoret nakyivat kauempana, tarkeni ottaa takin pois. Jannitystakin riitti matkalle, kun kapealla tiella oli ajanut ojaan paikallisbussi ja jouduimme ohittamaan sen rotkon puolelta. Alhaalla virtasi joki ja renkaiden alle ei jaanyt montaa senttia ylimaaraista. Onneksi siita kuitenkin kunnialla selvittiin.

Chitwanissa oli lammin ja oltiin perilla noin puoli kahden aikaan. Matka oli kestanyt kuusi tuntia kokonaisuudessaan, koska bussi lahti noin puoli tuntia myohassa. Bussilta meidat haki hotellimme jeeppi. Oli aika mahtava istua avojeepin kyydissa, katsella sinappipeltoja ja Himalajan vuoristoa, joka siinsi kaukana horisontissa. Oli jo siina vaiheessa olo, etta on lomalla.

Hotellimme sijaitsi luonnonpuiston laheisyydessa, mutta sen ulkopuolella. Parkside hotel oli hieno, siina oli kaksi rakennusta, toinen majoitukseen ja toinen ruokailuun. Meilla oli alakerrassa kaksi huonetta ja ylakerrassa yksi. Jatimme tavarat sisalle ja lahdimme lounaalle. Totesimme, todella ottaneemme pakettiloman, milla ei tarvitse miettia mitaan, koska ruuat vain ilmestyivat eteemme. Aluksi oli kasviskeittoa ja sen jalkeen kasvispihvi, hoyrytettyja kasviksia ja ranskalaisia. Ruoka oli hyvaa, vaikka ranskalaisia ei tassa maassa osata tehda..

Ruuan jalkeen lahdettiin kavelemaan oppaan, Ramin, kanssa lahiymparistoon. Kaveltiin pienen metsan lapi ja tultiin joelle. Aurinko oli jo aika alhaalla ja kaksi naista oli joella pesemassa pyykkia. Aurinko heijastui joen pinnasta ja maisemat olivat upeat. Kaveltiin pellon poikki norsutalleille ja matkalla ylitettiin pieni oja tukkia pitkin, onneksi pysyin tasapainossa!

Norsuja oli talleilla noin kymmenkunta, jokaisella oli oma katos, jonka alla ne seisoivat. Ne olivat kytketty joko yhdesta tai kahdesta etujalasta paksulla ketjulla jykevaan paaliin kiinni. Norsut olivat intian norsuja, nimensa ne ovat saaneet osittain siksi, koska niiden korva muistuttaa kovasti Intian karttaa. Intian norsuilla vain uroksilla on torahampaat ja naarailla ei ole. Vaikka urosten torahampaat on usein sahattu osittain poikki, etteivat ne vahingoittaisi ketaan tai mitaan.

Kauaa emme ehtineet norsutalleilla olemaan, kun Ram alkoi hoputtaa meita eteenpain joelle. Alkuun emme tajunneet miksi lahdimme niin kiirella, kun otimme innoissamme valokuvia, mutta syy selvisi nopeasti kun tormasimme vastaantulijoihin, jotka myos hoputtivat. Joella oli sarvikuono ruokailemassa. Kun paasimme joelle, oli aivan uskomatonta nahda edessaan noin kymmenen metrin paassa oikea sarvikuono. Sarvikuonoilla ei ole hyva nako ja sen takia ne eivat metsiin juuri tule ja ruokailevat joen vierustoilla tai kahlaavat joessa. Katselimme aikamme 400kg sarvikuonoa ja Ram sanoi, etta jos se lahtee nousemaan rannalle, meidan pitaa lahtea juoksemaan. Jatkoimme katselua, sarvikuono tuli lahemmas rantaa, katsoimme opasta, mutta han ei sanonut mitaan. Sarvikuono nousi rannalle jonkun matkan paassa ja opas sanoi juoskaa!

Tilanne oli jotenkin hupaisa, koska meilla olisi ollut aikaa peraantya, mutta odotettiin siihen asti etta se todella nousi vedesta. Tarkkailimme sita niin pitkaan kuin mahdollista. Vasta kun olimme juosseet laheiseten puiden valiin pysahdyimme ja nauroimme tilanteen epatodentuntuisuutta. Olemme niin lahella oikeaa sarvikuonoa eika siina vaiheessa edes tajunnut tilanteen vaarallisuutta ja riskien mahdollisuutta. Tarkkailimme viela jonkun aikaa puiden suojista sarvikuonoa ja sen ruokailua, se ei ollut onneksi kiinnittanyt meihin mitaan huomiota.

Lahdimme takaisin pain norsujen talleille, matkalla Ram naytti meille pienen kasvin, jonka lehtia koskettaessa lehti meni yhteen tehden namaste tervehdyksen. Kasvin nimi oli kai Mimosa. Se oli pieni ja aika aluskasvillisuutta. Joitain lintuja naimme myos, ainakin yhden kotkan joka liiteli taivaalla. Maisemat muistuttivat kovasti Afrikkaa ja tulikin olo, etta olen Afrikassa enka Nepalissa.

Norsutalleilla naimme, kuinka norsuille tehtiin heinasta ja riisista voileipia. Heinat taiteltiin kupiksi, sisaan laitettiin riisia ja se kierrettiin kiinni heinalla. Kaikki norsujen voileivat tehtiin kasin ja yksi norsu syo 250kg paivassa. Vetta yksi norsu juo noin 90 litraa paivassa ja norsun karsaan mahtuu kerrallaan noin 40 litraa vetta.

Norsutallien jalkeen kaveltiin pienen kylan lapi takaisin hotellille ja olikin jo iltaruuan aika. Auringonlaskua emme ehtineet kunnolla nakemaan, mutta aurinko kultasi todella upeasti vuoristoa horisontissa. Iltaruuaksi oli riisia, papumuhennosta, kasviscurrya ja tulista tahnaa. Ruoka oli muuten hyvaa, mutta riisin sekaan oli laitettu kookoksen paloja! Oli helppoa kun ei taaskaan tarvinnut miettia, mita sita tilaisi.

Ruuan jalkeen meilla lahti kuljetus kohti kylaa lava-autolla. Istuttiin lavalla pimeassa eika oikein nahty mihin meita pomppuista tieta pitkin vietiin. Kohta tulimme kylan keskustaan ja matkalla ohitimme porukan poikia, joilla oli valkoiset housut jalassa. Olimme menossa katsomaan Tharu heimon tanssiesitysta, Tharu heimo on alueen alkuperaisheimo. Totesin muille, etta ovatkohan nuo kohta esiintymassa meille. Ja niinpa kavikin, etta samat pojathan ne olivat.

He esittivat erilaisia tansseja perinteisen rumpumusiikin tahdissa. Osassa heilla oli kepit mukana, joita he rytmikkaasti kalistivat joko yhteen tai toisten keppeihin. Koreografiat oli aika paata huimaavia ja tuntui, etta kohta on jollakin silma puhki tai keppi muuten osuu jonnekin vaaraan paikkaan. Niin ei kuitenkaan kaynyt. Iltaan kuului ryhmatanssien lisaksi muutama yksilotanssi, kahdessa tanssittiin pelkan kepin kanssa ja sita pyoritellen, viimeinen yksilotanssija heilutteli keppia, jossa oli tuli molemmissa paissa. Oli aika upean nakoista. Esityksen jalkeen mentiin samalla lava-autolla hotellille, tilattiin iso kannu kaakaota ja pelattiin korttia.

Keskiviikko aamuna heratys oli seitsemalta. Yo oli ollut paljon lampoisempi nukkua kuin Kathmandussa ja siihen vaikutti myos se, etta nukuttiin Kiiran kanssa siskonpedissa. Aamiaistakaan ei tarvinnut itse valita, ainoastaan juoko teeta vai kahvia. Aamiaiseksi oli paahtoleipaa, munakasta ja perunapaistosta. Aamiaisen jalkeen mentiin jeepilla noin 15 min matka norsusafarin lahtopaikalle. Siella odotteli seitseman norsua, osan selassa oli jo ihmisia.

Norsun selkaan mentiin laiturilta, joka oli norsun korkuinen. Sinne mentiin tikkaita pitkin. Norsun selassa oli puinen kehikka jonka ulkopuolelle laitettiin jalat roikkumaan ja pehmusteena oli patjoja. Yhden norsun selkaan mahtui aina nelja ihmista. Meidan norsun nimi oli Lakikali. Norsun kyydissa hotkyi aika paljon ja tuli olo, etta olisi jossain aallokossa. Nopeasti siihen kuitenkin tottui, eika keikkumista edes huomannut. Ensin mentiin pienen joen yli ennen viidakkoon menoa. Viidakossa nahtiin yksi metsakauris tai joku vastaava puskassa. Kun tultiin ruoho aukealle, alkoi norsuajurimme osoittelemaan ruohikkoon. Siella oli kaksi sarvikuonoa, aiti ja lapsi, jotka olivat ruokailemassa.

Oppaamme vihelteli ja ujelsi muille norsukuskeilla ja hekin keraantyivat sarvikuonojen ymparille. Ruohikko oli todella pitkaa, melkein norsujen korkuista. Norsujen avulla piirittaen he ajoivat sarvikuonot aukeammalle, josta ihmiset nakivat ne paremmin. Meilla kavi todella hyva tuuri, kun tama oli jo toinen kerta kun naimme sarvikuonoja. Jatkoimme matkaa viidakkoon ja siella naimme peuroja. Niiden lahelle emme paasseet, mutta naimme ne selvasti. Norsusafari kesti reilu tunnin. Lopussa norsumme otti kisaa toisen norsun kanssa, vaikka ei sita juoksuksi voi sanoa! Norsun selassa oli yllattavan mukava istua ja norsun iho tuntui todella hassulle, kun sita paasi kokeilemaan. Se oli pienen karhean karvan peitossa, aivan kuin kaktus. Otimme viela joitain kuvia norsujen vieressa ennen kuin lahdimme takaisin hotellille.

Hotellilla meilla oli pari tuntia aikaa vain olla. Menimme katolle mihin paistoi aurinko ja nautimme lammosta lounaaseen asti. Lounaaksi oli nuudelikeittoa ja kevatkaaryleita. Ruuan jalkeen lahdimmekin taysin vatsoin kavelemaan kohti kanoottireitin aloituspaikkaa. Onneksi matka oli vain noin 15 min kavellen. Kanootit oli veistetty yhdesta puusta ja olivat aika isoja. Istuttiin jonossa pienissa tuoleissa, joissa ei ollut jalkoja, mutta selkanoja oli. Joella naimme paljon lintuja, mutta paatarkoitus oli bongata krokotiileja. Joella asustaa kahdenlaisia krokotiileja.

Naimme pari pienta krokotiilia joen pientareella makoilemassa auringossa ja yhden vahan isomman. Lintuja naimme monenlaisia ja erivarisia ja monet tulevatkin bongaamaan erilaisia lintuja Chitwaniin. Meidan ei tarvinnut itse soutaa kanoottia, vaan meilla oli soutaja. Aina hanenkaan ei tarvinnut soutaa kun virta vei mukavasti mennessaan. Oli ihana kuunnella hiljaisuutta ja tuntui, etta kuuli omat ajatukset kunnolla ensi kertaa kolmeen kuukauteen.

Jokiajelu kanootilla kesti noin tunnin ja rantauduimme lahelle norsutalleja, mutta joen toiselle puolelle. Jaktoimme siita suoraan viidakkokavelylle. Ennen viidakkoom menoa saimme kuitenkin ohjeita, miten tulisi toimia, jos kohtaamme villielaimia. Jos kohtaisimme sarvikuonon, meidan pitaisi juosta siksaki, koska ne pystyvat juoksemaan vain suoraan tai sitten kiipeamaan puuhun tai menna ison puun taakse. Jos kohtaisimme villinorsun, pitaisi juosta, koska emme pystyisi kiipeamaan tarpeeksi nopeasti tarpeeksi isoon puuhun. Jos taas kohtaisimme muurahaiskarhun, se haluaisi todennakoisesti repia silmat paastamme ja sille pitaisi taputtaa kasia. Jos kohtaisimme tiikerin pitaisi seisahtua ja katsoa sita silmiin ja peraantya. Jos kohtaisimme minka tahansa elaimen, jolla on poikanen mukana, olisi se agressiivisempi ja pitaisi tehda namaste tervehdys ja toivoa parasta!

Nailla evailla lahdimme viidakkoon. Menimme osin polkuja pitkin, osin umpimetsassa. Lehtia oli paljon maassa ja ne kahisivat mukavasti. Emme juuri nahneet mitaan elamia, muutamaa lintua ja apinaa lukuunottamatta. Maistoimme joitain jannia marjoja, joissa oli iso kivi ja vahan syotavaa ja puiseva maku, mutta jotka olivat hammentavalla tavalla hyvia.

Viidakkokavelyn jalkeen meidan piti kahlata joen yli, otimme kengat ja sukat pois jalasta ja nostimme housun lahkeet. Vesi oli lamminta ja virtaus oli aika kova, mutta vetta oli vain polviin asti. Oli aivan mieletonta kahlata joen yli ja se on ollut ehka ainoa asia, jota olen taalla kaivannut, vesi! Nautin pienesta joen ylityksesta suunnattomasti ja naurettiin, etta tekisi kylla niin mieli menna uimaan. Ylittaessamme jokea alkoi aurinko laskemaan ja piti kiirehtia kenkia jalkaan, jotta ehtisi nakemaan laskun pellolle. Nopeasti aurinko humahti puiden taakse, aivan kuin joku olisi sen sinne narusta vetanyt.

Auringon laskun jalkeen kaveltiin takaisin hotellille ja siella meita odotti ruoka. Ruokana oli dal bhatia, se oli ihan hyvaa, mutta jalkiruuaksi tuotu paikallinen jogurtti hedelmilla vei kielen mennessaan. Ruuan jalkeen tilattiin iso kannu kaakaota ja pelattiin korttia, koska todettiin ettei pimeassa jaksa lahtea kavelemaan mihinkaan ja oli jotenkin niin lomalaisen laiska olo. Seuraavana aamuna odotti viela aikainen heratys.

Torstaina herattiin kuudelta, syotiin aamiainen ja lahdettiin seitsemalta katsomaan vauva elefantteja. Oltiin perilla hyvissa ajoin ja ehdittiin nahda muitakin elaimia, kuten pari kettua ja villisika seka joitain lintuja. Norsut tulivat metsasta kahdeksan aikaan. Ne oli viety sinne aamiaiselle jo viiden aikaan. Ne toivat mukanaan ruohoa. Nama norsut kuuluvat valtiolle, eivatka ne tee toita. Siella kasvatetaan vauvanorsuista isoja. Siella on vain aitinorsuja lastensa kanssa. Norsuja oli yhteensa ehka parikymmenta ja siella oli Nepalin ainoat norsu kaksoset ja maailmassa on vain yhdet toiset norsukaksoset niiden lisaksi. Kaksoset olivat kaksi vuotta vanhoja.

Ihmettelimme vauvoja jonkin aikaa ennen kuin suuntasimme jeepilla hotellille, missa maksoimme juomat ja otimme tavarat ja sitten olikin aika jo menna bussille. Loma oli mennyt todella nopeasti ja ensi kertaan jai odottamaan norsujen kanssa uiminen. Nyt oli bussissa onneksi hieman lampimampi, ei tarvinnut palella. Kotimatkan aikana tuli syotya viimeiset hapankorput, jotka maistuivat suorastaan taivaallisilta. Bussimatka kotiin meni nopeasti ja hyvin ilman suurempia jannitys momentteja. Nyt on enaa nelja yota jaljella hyisessa Kathmandun pakastimessa.

Viimeinen viikko Sanga-sangaissa

Maanantaina kun menin kouluun, ihmettelin miten toimistoon on ilmestynyt monia isoja säkkejä. Niissä näytti olevan vaatteita ja toisessa leluja. Iltapäivällä Esther, meidän täkäläinen koordinaattori ilmestyi koululle tyttärensä ja jonkun miehen kanssa. He keräsivät ensin alakerran pienet lapset toimistoon ja sitten isommat lapset. Kun kaikki lapset oli kerätty toimistoon ja saatu istumaan, Esther selitti heille, että he saisivat lämpimiä talvivaatteita, mutta heidän pitäisi sitten panostaa kouluun ja jatkaa koulussa käyntiä. Vaatteet annettiin vain vakituisesti koulussa käyville. Tällä viikolla on koulussa aloittanut käymään uudestaan kolme sisarusta, jotka olivat pitkään poissa, he saivat vain sukat ja pipot, mutta jos he alkavat käydä säännöllisesti koulussa hekin saavat vaatteet.

Ensin kaikille lapsille jaettiin sukat, lämpimät pörröiset sukat, pipot, pojille siniset tai mustat ja tytöille punaiset. Jokainen lapsi sai myös uuden repun, tähän mennessä osalla lapsista on ollut reppu, mutta osalla tavarat muovipussissa. Lapset saivat jokainen talvipuvun, jossa oli takki ja housut. Ne olivat kaikki melkein samanlaisia ja kun he laittoivat hupun päähän, oli takaapäin mahdoton sanoa kuka kukin on. Oli pakko nostaa lapsen päätä ja kurkistaa hupun sisään, jotta näki kuka siellä on. Puvut olivat siniset ja niissä oli karvavuori.

Lapset hihkuivat onnesta ja harjoittelivat vetoketjun kiinni laittamista sekä pistivät huppua päähän ja pois. Vanhemmat, jotka tulivat hakemaan lapsia, olivat aika ällistyneitä, mutta onnellisen näköisiä. Nimikoitiin lasten reppuja, etteivät ne heti alkuun menisi sekaisin, koska ne olivat samanlaisia, muutamissa eri väreissä. Ja myös, että vanhemmat kotona huomaisivat, että niissä on oman lapsen nimi, ettei niitä ole varastettu mistään.

Tiistaiaamuna nimikoitiin lasten pipoja, kun niitä alkoi löytyä lattialta ja yritettiin neuvoa lapsille, että laittaisivat oman piponsa suoraan reppuun, ettei se huku tai mene sekaisin. Takkeihin kirjoiteltiin myös nimiä, koska aurinkoisena päivänä ainakin yläkerran luokassa on sen verran lämmin, että takki pitää ottaa pois päältä.

Tiistaina aamulla Robina piirsi lasten jalkoja paperille ja Rajesh lähti Estherin kanssa ostamaan kenkiä lapsille. Jokainen lapsi sai uudet tarralenkkarit, jotka olivat oikeasti sopivat. Tähän asti monella on ollut vain sandaalit jalassa. Lapset katsoivat ja kokeilivat innoissaan kenkiä jalkaan ja moni halusi laittaa ne kotimatkalle jo jalkaan. Kengät osoittautuivat vain hieman epäkäytännöllisemmiksi kuin sandaalit aamun hammaspesun aikaan, koska kenkien laitossa menee kauemmin ja lapset eivät tunnista uusia kenkiään vielä niin hyvin. Ylpeitä he silti ovat uusista kengistään.

Kysyin Estheriltä, mistä rahat vaatteisiin, kenkiin ja uusiin leluihin ovat peräisin. Hän kertoi, että oli saanut Suomesta lahjoituksia, joilla pystyi kustantamaan lapsille vaatteita. Sovittiin, että tekisimme ison kiitoskortin ja siihen liittäisimme valokuvia lapsista uudet vaatteet päällä. Naureskelin vain, että minulla ei ole kuin kaksi päivää enää harjoittelua jäljellä, mutta onneksi kortin tekemiseen ei mene kauaa. Torstaina isommat lapset piirsivät kuvia kiitokseksi vaatteista. Ne joko lähetettäisiin Suomeen tai sitten niistä lähetetään valokuvat.

Torstaina jossain vaiheessa aloin ihmettelemään miksi ei ole alettu valmistaa ruokaa. Teetä kyllä juotiin päivällä, mutta kun kello tuli kaksi ja koulu loppui, totesin, ettei lounasta tule. Lähetin lapset alakertaan ja he saivat siellä samosat eli pasteijaa muistuttavat tuliset pienet ”leivokset” ja suolaista donitsi rinkilää muistuttavat jutut. Kaasu oli vain päivällä loppunut ja sitä ei saatu kun vasta iltapäivällä, joten ei pystytty valmistamaan ruokaa. Toisaalta pieni vaihtelu tekee välillä hyvää. Onneksi noita ei kuitenkaan joka päivä ole, vaikka ne hyviä olivat, mutta ne paistetaan upporasvassa. Itsekin otin, kun oli niin kova nälkä ja vitsailin jälkikäteen muille, että näinköhän toiseksi viimeisenä viikonloppuna saan vielä ruokamyrkytyksen tai jotain, koska ne olivat varmasti ostettu jostain läheisestä katukeittiöstä. Onneksi mitään ei tullut. Ja hyviä ne olivat! Se vain harmitti, että viimeinen linssiriisipapupuuro oli ollut tiistaina. Sitä tulee kyllä ikävä.

Vaan eipäs ollutkaan! Perjantaina oli yllätys ja minun viimeisen päivän kunniaksi lapsille tarjottiin lounas koulussa ja se oli sitä puuroa! Lapset piirtelivät aamulla ja minä tein kiitoskorttia vaatteista, johon liimasin valokuvia. Kahdentoista jälkeen syötiin lounas ja puoli yhden jälkeen keräännyttiin alakertaan kaikki. Lapset lauloivat muutamia lauluja ja heille selitettin, että on minun viimeinen päiväni Sanga-sangaissa. Laulun jälkeen minulle tehtiin tikha otsaan tuomaan hyvää onnea ja minulle pidettiin nepaliksi kolme kiitospuhetta. Onneksi niistä pääpointit käännettiin minulle. Kun olin saanut tikhan otsaani Rajeshilta, Soilelta ja Robinalta, sain tehdä tikhat jokaiselle lapselle.

Tikhan tekojen jälkeen sain palautepaperit, suosituskirjeen ja kolme lasten tekemää kiitoskorttia. Näiden jälkeen jaoin lapsille suklaata ja he saivat lähteä kotiin. Oltiin oltu yliaikaa melkein puolituntia. Sitten oli vielä hyvästien sanominen Rajeshille, Soilelle ja Robinalle sekä Annikalle. Oli outoa lähteä kävelemään viimeistä kertaa pois koululta ja sanoi viimeisen kerran ”namaste” lapsille. Nyt on jo kahdet hyvästit takana tältä matkalta..

Täällä on alkanut jo tulemaan kylmät yöt ja päivisinkin on viileämpi ja täkäläiset käyttävät jo talvitakkeja. Päivällä lämpötila on +20 asteen hujakoilla, mutta illalla se laskee +10 tai alle ja kivitalot vain hohkavat kylmyyttä lisää. Joitain turisteja näkee menevän shortseissa ja t-paidassa, mutta itsekin olen tainnut tottua tähän kylmyyteen ja nepalilaistua, että päivisin helposti on kaksi paitaa ja neule ja aina aamuisin villafleecetakki ja huvi sekä lapaset. Auringossa on kohtalaisen lämmin, mutta varjossa kylmä.

Taloissa ei ole minkäänlaista lämmitystä ja ne ovat kivestä tehtyjä ja tuntuu, että ne hohkaavat kylmyyttä. Iltaisin kun tullaan kotiin, ei ulkoilma tunnu muuttuvan mihinkään. Päivällä tuntuu välillä, että ulos aurinkoon pitää mennä vain lämmittelemään, koska sisällä on niin kylmä. Vaatteiden vaihto iltaisin ja aamuisin on aika tuskaa, koska ei millään haluaisi vähentää vaatetta pois. Öisin nukun peiton ja fleece huovan alla ja vaatteita olen lisännyt tasaiseen tahtiin.

Viime yönä tuli uusi vaate-ennätys, kun oli fleecehousut, tavalliset pitkikset ja olohousut, aluspaita fleecepaita, pitkähihainen, buffi kaulassa, kahdet villasukat, fleece vuoriset lapaset ja pipo. Eikä ollut yhtään liian kuuma. Taisi olla ensimmäinen yö taas hetkeen, kun ei paleltanut ollenkaan ja nukuin todella hyvin. Onneksi kylmiä öitä on jäljellä enää kahdeksan, koska kaksi yötä saamme viettää etelä Nepalissa Chitwanin luonnon puistossa. Siellä pääsemme kanoottiajelulle krokotiilien sekaan ja norsun selkään, jota olen odottanut ehkä noin kymmenen vuotta elämästäni!

Pokhara ja Sarangot

Kiiran kanssa paatettiin lahtea Pokharaan viela kolmannen kerran, koska nakemista jai. Ostettiin lentoliput tutun tutun kautta ja suhteillahan saa tassa maassa aina vahan alennusta ja kaverihintaa. Niin oli tallakin kertaa ja lahti hinnasta melkein puolet pois. Matka-ajasta lahti bussiin verrattuna 7h pois, koska lento Pokharaan kestaa vain 25 min.

Perjantai aamuna lahdettiin reput pakattuina taksilla kohti Kathmandun lentokenttaa. Matka kesti puoli tuntia, ei onneksi ollut kovia liikenne ruuhkia. Oltiin kentalla hyvissa ajoin ennen lennon lahtoa. Ensin jonotettiin hetki ensimmaiseen turvatarkastukseen, laukut ja reput piti laittaa lapivalaisulaitteeseen, mutta niita sullottiin sinne sellaisella tahdilla, etta ei varmasti kukaan voi erottaa mitaan niista.. Sitten itse mentiin metallinpaljastimen tai ainakin jonkun portin, kuka tietaa onko se taalla oikeasti edes paalla, ja sen jalkeen vartija suoritti ruumiintarkastuksen.

Lentokentalla piti maksaa veroja erikseen 170 rupiaa per henki. Sen jalkeen vasta pystyi menemaan lipputiskille nayttamaan lippuja. Saatiin pitaa reput mukana, ei tarvinnut laittaa niita onneksi ruumaan. Saatiin boarding passit, niissa ei ollut mitaan istumapaikkoja, meille vain todettiin etta yritatte paasta sitten hyville paikoille, jos haluatte nahda vuoret. Mentiin seuraavaan turvatarkastusjonoon, josta paasi lahtoaulaan. Tarkastuksessa piti avata reppu, nainen kurkisti avonaisesta repusta sisaan ja paasti eteenpain. Laukkuuni han ei edes vilkaissut. Ennen toiselle puolelle paasya tehtiin viela toinen ruumiintarkastus.

Meille oltiin sanottu, etta Pokharan lennot ovat olleet myohassa siella olleen huonon ilman takia ja meidankin lento saattaisi olla myohassa. Istuttiin penkille odottelemaan. Vahan vaille yhtatoista tuli kuulutus, etta lentomme lahtee ja meita pyydettiin siirtymaan portille numero kaksi. Siella sentaan oli kaksi eri porttia, mista lentoja lahti. Portilla tehtiin viela kolmas ruumiintarkastus ja boarding passeista repaistiin osa pois kuin jostain paasylipuista. Meidat ohjattiin bussiin, jolla meidat vietiin koneelle.

Kone oli pieni, ehka 30 paikkainen. En ole koskaan aikasemmin lentanyt pienkoneella ja kylla vahan jannitti kun kavuttiin koneen kyytiin. Toisella puolella konetta oli yksi penkkirivi ja toisella puolella oli kaksi penkkirivia vierekkain. Mentiin vierekkaisille paikoille istumaan koneen oikealle puolelle. Heti alussa ennen koneen lahtoa jaettiin pienet napostelupussit meille, siella oli kolme karkkia, pahkinapussi ja pumpulia korviin. Kun kone lahti rullaamaan kiitorataa pitkin lahtokiitoradalle alkoi jannitys nousta. Nousu meni kuitenkin hyvin ja pehmeasti eika tarvinnut edes pumpuleita tunkea korviin.

Lennon aikana ehti syoda kolme imeskelykarkkia ja juomaan pienen lasin cocista. Koko matkan ajan nahtiin ikkunasta Himalajan vuoristo, joka meni nauhana pilvien valissa! Maata ei meinannut nakya ollenkaan, mutta vuoret nakyivat ja niiden ylapuolella oli vain pilviharsoa ja sinista taivasta! Harmi etta naista nakymista ehti nauttia vain 24 min. Sitten laskeuduttiinkin jo Pokharaan! Lasku meni hyvin ja pehmeasti, mutta kylla tuntui etta talojen paalle laskeudutaan kun taloja oli niin lahella kiitorataa ja lentokenttaa! Pokharan kentta oli pienempi kuin Kathmandun ja kaveltiin vain aulan lapi ulos ja otettiin taksi Gauri Shankar guest houselle.

Gauri Shankarissa oli pihalla Harka istumassa, yksi omistajista ja han otti meidat iloisesti vastaan ja halasi vaikka edellisesta kerrasta oli kaksi viikkoa kun oltiin nahty. Han vei meidat huoneeseemme, vaikka tiesimme mika huone meilla on ja missa se on. Jatettiin tavarat huoneesen ja lahdettiin lounaalle, koska kello oli noin 12. Mentiin lounaalle samaan paikkaan, missa oltin edellisella kerralla oltu paivallisella lauantaina, koska sielta sai Chicken butter masalaa! Chicken butter masala on kanaa todella hyvasa mausteisessa, mutta ei liian tulisessa kastikkeessa!

Lounaan jalkeen kierreltiin kauppoja ja tehtiin muutamia koru ja huiviostoksia. Kaytiin taas samalla huivikauppiaalla, jolla olemme aikaisemminkin kayneet. Talla kertaa hanen vaimonsa oli kaupassa ja hanen kanssaan oli hankalampi neuvotella hinnasta ja mies oli meille sanonut joistain huiveista eri hinnan. Lopulta nainen meni hakemaan miestaan ja jonkun ajan kuluttua mies ilmestyi takahuoneesta pyyhepaalla ja partavaahdon rippeet naamalla neuvottelemaan meidan kanssa! Meni vahan jauhot suuhun, mutta saatiin silti hyvat hinnat neuvoteltua, mutta ei menty enaa uudestaan ainakaan talla reissulla siihen huivi kauppaan!

Paastyamme takaisin Gauri Shankariin vietiin tavarat huoneeseen ja silla aikaa olivat Ganga ja Sujan, trekkikaverimme tulleet myos jo guest houselle. Kysyimme mita tarvitsemme mukaan, koska emme tienneet muuta, kuin etta oltaisiin menossa Sarangotiin ja katsomaan auringon nousua ja kaytaisiin molempien poikien kotona. Pakattiin yhteen reppuun tavarat Kiiran kanssa ja otettiin laukut, seka pieni paketti Hide and Seek-kekseja, joihin olemme koukuttuneet. Ganga kantoi meidan repun, meidan ei tarvinnut itse kantaa sita.

Kaveltiin noin 10 min matka bussille, vaikka matka kesti meilla ehka vahan enemman, koska matkalla oli kojuja, joita jaimme katselemaan. Bussilla mentin ehka 10 min matka ja kun hypattiin pois, ihmeteltiin Kiiran kanssa milla tasta jatkamme, koska emme olleet tulleet juuri lahemmas Sarangotia. Gangan sedalla oli tienristeyksessa kauppa ja hanella oli myos taksi, jonka han haki jostain. Koko taksin hakemiskuvio jai meille vahan epaselvaksi, mutta hanen setansa kuitenkin ajoi meidat vuorelle. Matka kesti noin 30 min, tie oli paikoin kapea ja huonossa kunnossa, mutta onneksi ei ollut paljoa liikennetta. Maksettiin matkasta 500rs, pieni korvaus vaivannaosta hanelle.

Kun autolla ei paassyt enaa eteenpain otettiin tavarat ja jatkettiin jalkaisin. Yllattaen aloimme kapuamaan portaita, mutta onneksi oli viileampi niin oli mukavampi nousta. Portaistakin oli jo mukavat nakoalat alas Pokharan laaksoon, eika portaiden kiipeaminen kestanyt kuin puolisen tuntia. Matkalla oli kojuja, joissa myytiin koruja ja aina kun mentiin jonkun kojun ohi, vaikka emme olisi katsahtaneetkaan kojuun, kuului jostain "namaste!". Puolen tunnin nousun jalkeen tulimme yhdelle guest houselle, mista otettiin huoneet. Ensin meille ehdotettiin yhta huonetta, mutta siina ei kai ollut vessaa ja Ganga pyysi toista huonetta meille. Toinen oli vahan isompi ja siina oli oma vessa. Huoneessa oli pari sanky ja oltiin Kiiran kanssa ihan innoissaan, etta nukutaan vierekkain kuin yokylassa, koska Kathmandun kodissa emme ole huonekavereita.

Jatettiin tavarat huoneesen ja mentiin ottamaan teeta, koska ilta alkoi viilentymaan ja pimenemaan. Mentiin ylakerran tasanteelle reunapoytaan, huomattiin kylla etta poydan alla nukkui koira, mutta ei siina vaiheessa kiinnitetty siihen sen kummempaa huomiota. Saatiin masala teet ja istuttiin ja juteltiin, kun yht'akkia poydan alta alkoi kuulumaan matalaa vihaista murinaa. Samassa alkoi tulla mieleen, etta koira ei paase pois sielta ja voi kayda kohta jonkun nilkkaan kiinni! Noustiin poydasta pois ja koira tuli myos, tasanteella oli toinenkin koira ja koirat arhentelivat keskenaan. Koiria yritettiin ajaa pois, mutta toinen koirista palasi aina meidan poydan alle ja teki sen kahdesti todella huomaamatta. Taas akisti tunsi jotain pehmeaa jaloissa ja sitten murinaa. Noustiin poydasta akisti viela pariin kertaan ennen kuin koirat saatiin kokonaan hatisteltya pois.

Vaihdettiin alakertaan sisalle istumaan, ei siella hirveasti lampimampi ollut, mutta ei tuullut ja sahkotkin tulivat kohta. Tilattiin iltaruuat, otettiin Kiiran kanssa chowmeinit ja Ganga ja Sujan Dal bhatit. Pelattiin korttia sen aikaa kun ruoka tuli. Kun ruoka tuotiin oli siina taas pieni mistake. Meille tuotiin kaksi keittoa ja pitsa, joka oli ehka 15 cm halkaisijaltaan.. Ne olivat toisen poydan tilaukset, mutta olisivat varmasti olleet paremmat kuin meidan chowmeinit. Ne olivat aika suuri pettymys. Nuudelit olivat ehtineet jaahtya ja kasviksetkaan siina eivat olleet hyvia. Onneksi kuitenkin nalka lahti ja annos oli iso.

Ruuan jalkeen yritettiin opettaa joitain suomalaisia laululeikkeja, mutta taidettiin vain nayttaa koomisilta ja saatiin yleisoakin.. Taivas oli illalla pilveton ja tahdet nakyivat selvasti. Kuukin nakyi, vaikka se olikin vaarin pain oleva puoli kuu. Pokharan laakson valot nakyivat todella kauniisti alhaalla ja tuntui kuin yla- seka alapuolella olisi ollut tahti meri!

Lauantai aamuna herattiin 5.15 ja lahdettiin puoli kuuden jalkeen kapuamaan portaita nakoalapaikalle huipulle. Kapuaminen kesti ehka 10 min, mutta se meni nopeasti kun oli niin viilea, etta oli jopa mukava nousta portaita! Saatiin hyvat istuma paikat nakoalapaikalta, siella oli muitakin turisteja meidan lisaksi. Ainakin saksalaisia ja japanilaisia, joilla oli isot hienot kamerat mukanaan. Huippu on samalla myos pieni sotilasalue, mutta ei se juurikaan nakynyt muualla kuin alueelle tultaessa.

Aurinko alkoi nousemaan kuuden aikaan, ja taivas alkoi varjaantya punertavaksi. Puna levisi pikkuhiljaa ja edessamme oli lahes pilveton taivas ja naimme Annapurna vuoristoa, samaa jota olimme jo trekilla ihailleet! Vuorten lumiset rinteet alkoivat hiljalleen varjaantya punertaviksi sita mukaa, kun aurinko nousi. Meilla kavi kerrankin hyva tuuri, kun naimme kunnolla vuorijonon ja auringon nousevan niiden ylle. Auringon noustua, lahdimme takaisin majapaikkaamme aamiaiselle. Vatsassa jo kurnikin kovasti ja tilasimme puuroa hedelmilla, teeta ja tiibetin leipaa puoliksi.

Saimme jonkun aikaa odottaa aamiaista, mutta puuro oli kylla odottamisen arvoista! Syomme kotona joka aamupuuroa taalla ja trekilla soimme puuroa, mutta tama oli ehdottomasti paras! Itsessaan puuro oli jo todella hyvaa, mutta siina oli banaania, omenaa ja mandarinia! Se maistui niin hyvalle. Aamiaisen jalkeen lahdettiin kavelemaan tieta pitkin, joka oli muhkurainen, mutta ei ainakaan ollut nousua eika laskua. Kaveltiin nepalilaista maaseutua pitkin. Naimme matkalla kuinka peltoja kynnettiin kahden puhvelin avulla, suoraan kuin jostain Kalevalasta! Ihmiset olivat paivapuuhissaan, kuka kantoi heinaa ja kuka pesivaatteita.

Kaveltiin noin 1,5-2 tuntia ennen kuin tultiin pienelle lammelle, joka oli aika lahella Gangan kotia. Lammen aaressa oli naisia ja lapsia pesemassa vaatteita ja pestyt vaatteet olivat puskissa, puissa tai nurmikolla kuivamassa. Vesi naytti aika likaiselta, mutta kesaisin he kuulemma uivat lammessa. Lampi vain on todella syva ja vaatinut joitain hukkuneita. Kaytiin ostamassa kioskista Kiiran kassa suklaapatukoita viemisiksi lapsille.

Gangan perheen koti oli tyypillinen nepalilainen maalaistalo, savesta tehty seinat ja lattia, katto oli puurimoja. Talossa oli yksi huone, mika oli tavallaan jaettu kahteen osaan. Ovelta katsottuna oikealla puolella oli kaksi sankya vastakkain ja niiden valissa pieni kaappi. Vasemmalla puolen taloa oli lipasto, jonka paalla oli televisio ja ovea vastapaata oli avohyllykko, jossa sailytettiin parhaita astioita. Gangan isoaiti, aiti ja isa seka naapuruston eli sukulaisten lapset tulivat tervehtimaan meita. Lapsia vahan ujostutti, eika vanhempienkaan kanssa ollut yhteista kielta, koska heilla ei ole minkaanlaista koulutusta. Annettiin lapsille suklaapatukat, osa heista oli hyvin ujoja, mutta muutama oli rohkeampi. He soivat hyvalla ruokahalulla suklaapatukat.

Meille tarjottiin teeta heidan parhaista posliinikupeistaan ja sen jalkeen lounas, myoskin parhaista astioista. Soimme Kiiran kanssa kahdestaan, meille annettiin jakkarat missa istua ja poytana toimi toinen sangyista. Ruokana oli dal bhatia ja sita oli paljon! Dal bhat oli parasta, mita olemme kumpikaan matkan aikana maistaneet ja oli jotenkin todella koskettavaa, kun perhe tarjosi meille ruuan vahastaan, koska ei heilla hirveasti ylimaaraista ole! Perheella on muutamia vuohia, kanoja ja puhveli. Tapasimme myos Gauri Shankarin omistajan tytot, he asuvat Gangan naapurissa, Harka on Gangan seta. Harka kay kotona noin kerran viikossa, koska matka on sen verran pitka.

Kun olimme syoneet, menivat Ganga ja Sujan syomaan muun perheen kanssa ja Gangan sisko, 13-v ja Harkan vanhempi tytar 14-v, jaivat pitamaan meille seuraa. Juteltiin tyttojen juttuja, he kertoivat etta haaveilevat molemmat sairaanhoitajan urasta. He ihastelivat kovasti hiuksiamme ja paitojamme. Kun pojat olivat syoneet, sanoimme heipat ja lahdimme jatkamaan matkaa. Tytot tulivat saattamaan meidat tielle asti ja Harkan tytar antoi kadestaan minulle ja Kiralle ohuet kultarenkaat. Annoin omasta kadestani molemmille hopeiset vahan paksummat rannerenkaat, olin jo aikaisemmin miettinyt, etta voisin antaa ne tytoille.

Jatkettiin kavelya muhkuraisella tiella toiset noin 1,5-2 tuntia, ennen kuin tulimme "ihmisten ilmoille". Tie oli jo asfalttipaallysteinen ja siina kulki busseja. Odoteltiin bussia jonkun aikaa ja kun se tuli oli se aivan taysi. Rahastaja kysyi ankeammeko sisalle vai menemmeko katolle, katsahdimm Kiiran kanssa toisiimme ja totesimme yhteen aaneen katolle. Niinpa kapusimme metallitikkaita pitkin katolle. Katolla oli metalliputkista tehty tasanne ja pienet noin 20 cm reunat. Ei ollut mukavuudella pilattu, mutta aika huippua muuten. Ei ainakaan ollut kuuma eika tullut paha olo! Viima kavi vahasen, mutta se oli kylla taysin sen arvoista. Matka kesti noin 25 min ja kun meidan piti pysahtya ei rahastaja kuullut sita ja menimme hieman ohi siita missa meidan piti jaada. Ja pysakkejahan taalla ei juurikaan tunneta..

Kun bussi lopulta pysahtyi, kavuttiin alas katolta maksettiin ja kaveltiin jonkun matkaa taaksepain. Kavuttiin piennarta ylos ja mentiin jonkun pienen pellon lapi ja toinen pieni jyrkka kumpare ylos ja tultiin tielle akisti. Alue muistutti jollain tapaa esikaupunki aluetta. Sujanin talo oli vahan isompi kuin Gangan, eika ollut niin maalaistalo. Heilla oli enemman huoneita ja Sujanilla oli omassa huoneessaan televisio. Istuttiin etupihalla muovisilla tuoleilla ja naapuruston lapset kavivat meita ihmettelemassa. Sujan asuu aitinsa ja siskonsa, 15-v, kanssa, heidan isansa tyoskentelee Lahi-idassa ja kay harvoin kotona. Naapurissa asuu Sujanin isovanhemmat. Sujanin aiti on Gangan isoaidin sisko. Sukulaissuhteista ei taysin paasty selville, mutta tama meille selvisi. Juotiin mustaa teeta ja jotain yritettiin jutella poikien kaantaessa.

Lahdettiin kuitekin jatkamaan matkaa ja kaveltiin laheiselle buddhatemppelille. Siella piti ottaa kengat ja sukat pois jalasta sisaan mennessa ja kivilattia oli ihan tajuttoman kylma. Temppeli oli ihan hienon nakoinen ja siella oli jauhoista tehty joku varikas rakennelma. Meille ei vain oikein selvinnyt oliko silla jokin muukin funktio kuin koristeena olo. Temppelilta lahdettiin tien varteen ja talla kertaa tuli bussi juuri sopivasti. Sekin oli taysi, mutta meille oli heti selvaa etta mennaan katolle. Taman bussin katolle oli vain hankalampi paasta koska tikaat alkoivat ylempaa. Hyvin kuitenkin paastiin sinne ja matka oli vahan lyhyempi, noin 10 min. Vaihdettiin toiseen bussiin, pieneen Hiaceen ja siella saatiinkin sitten istua Kiiran kanssa sylikkain. Jaatiin bussista pois Gangan sedan kioskin luona.

Tuntui hassulta olla taas samassa lahtopisteessa, kun reilua vuorokautta aikaisemmin oltiin lahdetty sielta. Meilla oli Kiiran kanssa kova suklaavajaus ollut koko paivan, koska oltiin otettu liian vahan kekseja mukaan, joten ostettiin kioskilta suklaakekseja. Kioskilta kaveltiin Gangan omalle asunnolle noin 5 min matka. Han asuu toisen pojan kassa ja huoneessa oli yksi patja lattialla ja toinen matalan sangyn paalla. Huoneessa oli pieni naulakko ja koulukirjoja sankyjen valissa seinan vierustalla. Heilla on kaytossaan yhteisvessa ja -keittio. Gangan osuu vuokrasta on 2000rs eli noin 20 euroa, mutta taalla se on iso raha opiskelijalle ja muutenkin.

Mentiin takaisin Gauri Shankariin ja vietiin tavaramme sinne, reppu jota pojat olivat koko paivan kantaneet. Lahdettiin syomaan, vaikka oli outo tunne, etta on samaan aikaan nalka ja taysinainen olo, koska oli paivalla syonyt niin paljon! Loydettiin kiva ja halpa ravintola, otettiin Kiiran kanssa thukpat eli nuudeli keitot, kun ajateltiin ettei nyt niin paljoa tarvitse. Ainoa, etta thukpa oli suurin ja paras mita olemme matkamme aikana syoneet. Niin oli taas vatsat taynna ja vasytti.

Ruuan jalkeen mentiin Kiiran kanssa vastapaiseen supermarkettiin etsimaan Gangan siskolle, Harkan tyttarelle ja Sujanin siskolle jotain pienta kivaa kuten kynsilakkoja yms. Ekasta eika tokastakaan kaupasta loytynyt mitaan, mutta kouluttiin kaikki pienet marketit lapi ennen Gauri Shankaria ja loydettiin lopulta kynsilakat, huulirasvat ja kasvonpuhdistus aineet. Lapsille ostettiin karkkia. Annettiin pussit pojille, etta voivat vieda mukanaan. Heille tuollaiset tuotteet ovat kalliita.

Sunnuntaina syotiin aamiainen Gauri Shankarissa, puuroa hedelmilla ja mustaa teeta. Aamiaisen jalkeen lahdettiin kakkos aamiaiselle pieneen leipomoon, otettiin kahvit ja kanelikierteet seka suklaabanaanikakun pala puoliksi. Istuskeltiin kahvilla pitkaan ja lopulta lahdettiin valumaan kohti Gauria kauppojen kautta. Tehtiin viela viimeiset koruostokset. Gangalla ja Sujanilla oli koulua, naimme heidat vasta puolen paivan aikaan. Puoli kahden aikaan piti alkaa lahtea lentokentalle, koska lento lahti kolmelta. Sanoimme heipat Harkalle ja Ramille, joka on toinen omistajista ja he jo kyselivat, koska olemme tulossa takaisin.

Ganga ja Sujan saattoivat meidat kentalle ja oli outoa sanoa hyvastit, koska nama olivat ensimmaiset matkan aikana. Tasta alkaa hyvastien jattaminen ja huomaa, etta matkan loppu alkaa haamottamaan koko ajan lahempana. Lento lahti noin puoli tuntia myohassa. Pokharan kentta oli pienempi ja siella oli vain yksi ruumiintarkastus ja laukkuja ei katsottu tai lapivalaistu ollenkaan. Kentalla ei ollut kuin yksi ovi, mista kaveltiin koneelle joka odotti muutaman kymmenen metrin paassa. Istuttiin takaisin mennessa samoilla paikoilla, mutta nahtiin silti vuoret koneen vasemmalla puolella koko matkan ajan. Oli vielakin aivan uskomatonta nahda vuoret niin lahelta ja niin isoina. Lento meni hyvin ja kesti saman 25 min kuin mennessa.