Benjihyppy ja swing

31.10. sunnuntaina herattiin aamulla klo 4, syotiin aamianen ja viidelta meita tuli hakemaan Ashis minibussilla Thameliin. Varttia vaille kuusi meidan piti olla The last resortin toimistolla, josta alkaisi 4 tunnin bussimatka kohti Tiibetin rajaa, jossa meidan oli maara hypata benjihyppy. Vaikka oli herannyt aikaisin, ei bussimatkalla oikein saanut nukuttua jannitykselta. Meita oli noin 30-35 ryhmassa ja mentiin kahdella pienehkolla turistibussilla. Tiet olivat viela pienemmat, kapeammat ja mutkittelevammat kuin Pokharaan, mutta onneksi matka meni hyvin ja paastiin perille noin kymmenen aikaan.

Benjihyppypaikka sijaitsee sillalla, joka yhdistaa kaksi kylaa toisiinsa. Heti aluksi meidan piti kavella sillan yli, jotta paasimme paikkaan missa saimme ohjeet ja missa olisi lounas. Sillalla kavellessa oli vahan epauskoinen olo, etta tastako sita pitaa hypata. En juuri jaanyt katsomaan alaspain, vaan kavelin sillan lapi toiselle puolelle aika maaratietoisesti eteenpain tujottaen.

Aluksi meidat jaettiin kahteen ryhmaan sen perusteella hyppaako swingin ja painon. Jokaiselle kirjoitettiin kateen numero eli paino ja minka tai mitka hyppaa. Meista mina, Eve ja Putte olimme ensimmaisessa, koska meilla oli molemmat hypyt varattu. Anna oli toisessa ryhmassa, koska han hyppasi vain benjin. Hypyissa auttava mies kertoi turvaohjeet ja miten tulisi kayttaytya sillalla seka hypyn jalkeen. Tasta kymmenen minuuttia ja piti jo menna sillalle. Ilma oli aika kolea eika aurinko paistanut, mutta halusin hypata t-paidassa, koska hypyt videoitaisiin ja neule olisi peittanyt kivan t-paidan, tiedan hyvin turhamaista ;)

Putte ja Eve hyppasivat ensin Swingin eli "keinu" kallioiden valissa. Minulle tuli benji ensin. Sillalla odottaessa ja katsoessa muiden menoa, tuli mieleen mitakohan sita on tekemassa. Kun minulle alettiin pukea valjaita, oli viela suht rauhallinen olo. Kun koysi kiinnitettiin jalkoihin ja kameramies kuvasi alkoi tajuta, etta kohta hypataan. Kun avustaja auttoi minut "lankulle" ja piti viela kiinni ei pystynyt enaa katsomaan alas. Katsoin tiukasti eteenpain ja vilkuilin jalkoihin kuinka paljon voi viela ottaa askelia, etta seisoo reunalla. Varmistajamies piti minusta kiinni ja han alkoi laskea: "one, two three, bungy". Samalla han paasti irti ja mitaan ajattelematta ponnistin ja hyppasin paaedella kohti alla kuohuvaa jokea. Joki tuli lahemmas ja maailma pyoriymparilla. Yritin pitaa kadet levallaan, mutta se oli yllattavan haastavaa. Maailman pyoriminen jatkui, eika koysi edes nykassyt pahasti jaloista.

Minut laskettiin hitaasti alaspain ja alhaalla olevat miehet tyonsivat minulle bambukepin, jonka avulla he vetivat minut joen reunalle ja asettivat makuulle poydan paalle. He irrottivat koyden ja painon jaloista ja sen jalkeen valjaat. Kun piti nousta poydalta ylos tarisytti jalkoja vahasen ja oli aika epauskoinen olo kun katsoi ylospain sillalle, missa ihmiset seisokelivat. Lahdin hissuksiin kulkemaan kohti portaita, jotka piti kavuta ylos kylaan. Portaat toivat elavasti mieleen vaellusviikon. En ole koskaan elamassani kavellyt yhta paljon portaita kuin taalla. Matka kesti noin 20-30 minuuttia, olihan kavuttavaakin 160m ylospain.

Ylospaastyani jouduttiin odottamaan hetken aikaa, etta kaikki olivat hypanneet, ennen kuin seuraava ryhma menisi hyppaamaan. Ihmisia alkoi kertya sillan luo ja alkuun ihmettelin miksi, kunnes tajusin sillan olevan jokapaivainen ylityspaikka kylalaisille ja hyppyjen takia silta suljetaan, ettei se keiku. Swingia odotellessa kello oli Suomessa 8.30 ja oli pakko lahettaa viesti kotiin, jos vaikka olisi aamukahvit mennyt vaaraan kurkkuun.

Kun mentiin toista kertaa sillalle oli vahan levottomampi olo, vaikka oli jo kerran tullut alas sielta. Onneksi paasin aika alkuvaiheessa hyppaamaan Swingin, ettei tarvinnut odotella pitkaan. Swing hypyssa puettiin myos valjaat, mutta koysi kiinnitettiin mahan kohdalle. Sitten otettiin koydesta kiinni ja hypattiin jalat edella alas. Vapaata pudotusta oli kauemmin kuin benjissaja minuun iski pienoinen paniikki kun vain putosi. Potkin jaloilla sailyttaakseni tasapainon, joka nayttaa hyvin hupaisalta videolta. Pudotuksen jalkeen jain keinumaan joen ylle vuorten valiin. Siina ehti katsella maisemia paljon enemman ja paremmin. Swingin jalkeen oli edessa sama puolen tunnin kapuaminen portaissa.

Ehdin ylos niin, etta nain Even ja Annan benjihypyt. Kiira ja Antti olivat meidan omia kameramiehia koko paivan ja kuvasivat lahtojamme. Lounaalle mentiin tyttojen hyppyjen jalkeen ja katsottiin samalla meista kuvatut videot. Ne olivat yllattavan hyva laatuisia ja paatin ostaa omani ja sain molemmista hypyista t-paidan kaupan paalle. Lounaan jalkeen kaytiin kahvilla ja otettiin ryhmakuva ennen kuin alkoi bussimatka kotiin. Kun kavelin takaisin joen toiselle puolelle siltaa pitkin tuli sellainen olo, etta alaspain katsominen heikottaa, kuinka olen pystynyt kahteen kertaan hyppamaan alas talta sillalta! Bussissa istuessa alkoi jo tulla epauskoinen olo, etta minako muka hyppasin benjin! Tunne oli mahtava, kun lensi ilmassa!