Suomalaista ruokaa ja saunailta

Nyt on kolme viikkoa jo takana elämää Nepalissa. Arkeen on alkanut muodostumaan rutiineita ja elämä tuntuu rullaavan mukavasti. Bussimatkat Thameliin tuntuvat jo mukavilta, jos ei ota huomioon järkyttävää hien hajua, tuskallisen kuumaa ilmaa ja liikkumatilan olemattomuutta. Yleensä pääsen kuitenkin istumaan viimeistään puolessa välissä matkaa, ihmiset ovat todella ystävällisiä täällä ja tarjoavat todella usein paikkaa minulle, jos sellainen vapautuu. Kovasti silti kerään katseita ainoana vaaleana länsimaalaisena ainakin näissä busseissa. Vielä kertaakaan ei ole toista länsimaalaista tullut samaan bussiin kanssani, meidän porukkaa lukuun ottamatta.

Harjoittelussa olin viime viikon isompien lasten kanssa. Loppu viikosta opetin heille matematiikkaa ja numeroita. Lapset opettivat minulle myös ruumiinosia nepaliksi. Heillä oli hirveän hauskaa kun yritin ääntää niitä heidän perässään. Samalla heille kertaantui englanniksi ruumiinosat. Lapset ovat todella suloisia ja ovat kyllä pohjimmiltaan samanlaisia, kun lapset Suomessa. Jollain on aina pilke silmäkulmassa ja aina vähän velmuilemassa, toiset ovat pieniä ikiliikkujia, toiset muistuttavat ujoudeltaan patsaita. Yhdellä pojalla on vaikea tulla kouluun aamuisin, äiti saa melkein raahata hänet sisälle, sinne päästyään poika on kuitenkin iloinen ja leikeissä mukana. Yhdellä tytöllä tulee äitiä ikävä joka päivä samaan aikaan, on vaikea lohduttaa kun ei puhu samaa kieltä. Isompien lasten kanssa kommunikointi on paljon helpompaa, vaikka hekään eivät juuri englantia puhu.

Alakerran luokassa lapset ovat iältään 3-5-vuotiaita ja yläkerrassa 5-12-vuotiaita. Kaksi ensimmäistä viikkoa sain olla yläkerrassa ja tämän viikon olen alakerrassa pienempien lasten kanssa. Heidän kanssaan kommunikoinnissa on käytettävä paljon ilmeitä ja eleitä sekä opetella nepalia. Alkeita on jo tullut vähän harjoiteltua, mutta ääntämiseni tuntuu huvittavan lapsia todella paljon. Pienten lasten kanssa on ollut mukavaa, mutta viihdyin paremmin yläkerrassa, jossa opettaminen oli vaihtelevampaa. Pienille opetetaan alkeita eli aakkosia ja numeroita sekä nepalin kielen alkeita joka päivä. Alakerrassa lapset toisaalta saavat leikkiä enemmän ja välillä ennen ruokaa on pieni lepohetki heille. Eikä ole niin vaarallista vaikka joku pieni nukahtaisi kesken aakkosten harjoittelun. Alkuun aina lausutaan opettajan perässä sanoja ja sitten kopioidaan vihkoon kirjaimia tai numeroita. Kopioiminen tapahtuu vihkoihin, jonne opettaja tekee esimerkin ja lapset kopioivat. Sitten he innoissaan näyttävät työnsä tuloksia. Hämmästyin miten hyvin pystyy pieniä riitoja leluista selvittämään ilman yhteistä kieltä, pelkän elekielen avulla. Samalla tavalla lapset kinastelevat leluista ja ottavat toiselta kädestä kuin missä tahansa.

Viime viikonloppuna meidät kutsuttiin mukaan päivän trekille eli vaellukselle. Lähdettiin lauantaina aamulla kotoa 6.15 kävelemään kohti Jawalakhelia, jossa olimme sopineet tapaavamme lähettiharjoittelijat ja Kirsti Kirjavaisen. Lähdimme kahdella taksilla kohti Shivapuri Nagarjunin kansallispuistoa, jossa on korkein huippu 2732m korkeudessa. Sisään maksoi 200 rupiaa eli 2€. Ennen vaellukselle lähtöä kävin ensimmäisen kerran matkan aikana reikävessassa. Olen yrittänyt vältellä niitä tähän asti.. Ryhmäämme liittyi mukaan vielä Leppäsen pariskunta sekä Suomen suurlähetystöstä kaksi naista. Kaikkiaan meitä oli kolmetoista henkeä, osa sai kävelysauvat tai sauvan, se helpotti yllättävän paljon ylöspäin kiipeämistä. Alku tuntui todella helpolta, mentiin mukavaa vauhtia ja välillä jäätiin kuvaamaan maisemia. Puolen tunnin kävelyn jälkeen, joka oli ollut kohtalaisen leveää tietä pitkin, lähdettiin nousemaan portaita pitkin ylöspäin. Portaat on rakennettu sinne vasta viime vuonna ja ne ovat täällä todella edistystä heidän mielestään. Portaat oli tehty liuska kivistä ja olivat aika liukkaan oloiset. Onneksi vaelluskengät eivät pahasti lipsuneet.

Pidimme ensimmäisen evästauon noin tunnin portaiden kiipeämisen jälkeen. Olimme ottaneet banaania, keksiä, patukoita ja vettä eväiksi, kun ei oikein tiedä mitä täällä voisi evääksi ottaa ja voileipien teko ei houkuttanut täällä, kun päälle olisi ollut todennäköisesti pelkkää voita, koska juusto ei olisi välttämättä säilynyt tällaisessa helteessä. Evästauon jälkeen jatkoimme portaiden kiipeämistä, niitä vain riitti ja riitti! Välillä pysähdeltiin ja juotiin, maisemia ei siinä vaiheessa oikein näkynyt, koska portaat menivät viidakossa. Aluskasvillisuutta ei juurikaan ollut, koska puut kasvavat niin tiiviisti. Puissa on vihreää sammalta runkojen ympärillä, se kertoo kuulemma, että ilma on puhdasta. Se kuulosti absurdilta, koska Kathmandussa on niin paljon saasteita. Vesikin on vuoren puroissa käytännössä juomakelpoista, koska siellä ei ole mitään saastuttavaa tekijää. Luonnonpuisto ei kuitenkaan ole kaukana Kathmandusta, mutta sen verran korkeammalla, ettei saasteet vaikuta. Portaat vain jatkuivat ja jatkuivat. Kun portaat vihdoin loppuivat, jatkui kiipeäminen polkua pitkin. Nousu oli aika jyrkkää paikka paikoin ja oli yksi kävelysauva oli suurena apuna monessa kohtaa.

Vihdoin pääsimme vuoren harjalle, jossa pidimme toisen evästauon ja jakauduimme kahteen porukkaan. Toinen jatkoi huipulle ja toinen lähti alaspäin buddhalaisen nunnaluostarin kautta. Vuoren harja oli noin 2400m korkeudessa, oli aika voittaja fiilis kun oli sinne asti kavunnut! Vaikka huipulle ei olisi ollut enää ”vain” 300m nousu, mutta kaikkineen alastulon kanssa matka oli huomattavasti pidempi kuin nunnaluostarin kautta. Lähdimme Annan ja Kiiran kanssa nunnaluostari reittiä, koska meitä kiinnosti nähdä aito buddhalainen nunnaluostari. Jakauduimme puoliksi, joka helpotti myöhemmin siirtymistä Leppäsille syömään. Kävelimme rauhassa alaspäin, pidimme muutaman tauon ja otimme paljon kuvia ja pystyimme juttelemaan. Ylöspäin mennessä kun ei ollut hirveästi ehtinyt tai pystynyt juttelemaan, kun yritti katsoa omiin jalkoihinsa, ettei kompastu.

Buddhalainen nunnaluostari ei ulospäin näyttänyt sellaiselta luostarilta, jota olin mielessäni kuvitellut. Alueella oli pienkerrostalon tyyppisiä rakennuksia ja nurmikkopihamaata sekä parakkeja, joissa nunnat asuvat. Alueella on kaksi temppeliä, uusi ja vanha, ulospäin ne eivät olleet myöskään sellaisia kun olin odottanut. Sisältä temppelit olivat hienoja, siellä oli eri jumalten patsaita lasien takana kullattuina. Uusi temppeli avattiin meille pyynnöstä ja saimme ottaa kuvia siellä. Vanhassa temppelissä oli vanha nunna, joka kertoi meille Kirstin tulkkauksella buddhalaisuudesta. Jos ei olisi tiennyt, että hän on nainen, en olisi uskonut. Kaikilla nunnilla on hiukset ajettu siiliksi ja muutenkin hän oli jotenkin todella maskuliininen. Kävimme vielä katsomassa parakkeja, joissa nunnat asuvat.

Luostarilta oli 400 porrasta alas tielle, jota pitkin olimme aikaisemmin poikenneet kuolettavan pitkille portaille. Kävelimme rauhassa alas, vanhemmat naiset kävelivät alas edellä ja me nuoremmat pidimme perää. Matkalla meitä vastaan tuli paljon nuoria pareja, jotka olivat matkalla luostarille. Täällä kun seurustelu on enemmän tabu, niin nuoret hakeutuvat pois julkisilta paikoilta. Katukuvassa ei kyllä näe käsi kädessä käveleviä pareja saati sitten pussailevia. Vähän ennen kun pääsimme portille tuli meitä vastaan kuusi nepalilaista nuorta tyttöä, jotka halusivat tulla valokuvaan kanssamme. Poseerasimme sitten heidän kanssaan, ei Suomessa törmää tuollaiseen, että ventovieraat haluavat tulla valokuvaan jonkun kanssa. Kerroimme, että olemme Suomesta ja esittelimme itsemme. Oli hassua poseerata heidän kanssa kanssaan, koska he tulivat todella liki ja ottivat käsistä kiinni ja lähestulkoon halasivat.

Menimme autolla Leppäsille, jossa lämmin ruoka odotti meitä. Kävimme suihkussa, vettä tuli hyvin ja se oli lämmintä. Huippuporukka oli vielä matkalla, joten aloitimme syömään ennen heitä. Pöytään ei edes olisi kaikki kolmetoista mahtunut kunnolla syömään samaan aikaan. Ruokana oli alkukeitoksi porkkanakeittoa, karjalanpiirakoita, munavoita, kylmäsavulohta ja näkkileipää. Pääruokana oli perunamuhennosta, lihakastiketta, vihreää feta-salaattia, höyrytettyjä kasviksia. Jälkiruuaksi oli juustokakkua ja kokin tekemää omena piirakkaa sekä hedelmiä. En ole koskaan aikaisemmin syönyt pöydässä, johon yksityinen kokki on valmistanut ruuan ja palvelija tarjoilee ruuan pöytään. Kahvit joimme yhdessä ahtautuen saman pöydän ääreen, mutta oli kyllä todella mukava jutella uusien ihmisten kanssa.

Sunnuntaina päätimme tehdä kevyen päiväretken apinatemppelille Thamelin lähelle. Lähdimme kymmenen aikaan kotoa taksilla kohti temppeliä. Temppeliin maksoi sisälle 200 rupiaa.
Olimme kuulleet temppelistä paljon ja minullakin oli kovat odotukset temppelistä, mutta paikka osoittautui enemmän turistikohteeksi. Temppelien edustalla oli myyntikojuja sekä tyrkyttäviä myyjiä todella paljon. Apinoita oli, mutta temppelien lähellä oli puluja ja ihmisiä huomattavasti enemmän. Mahtavat olivat kyllä maisemat apinatemppelistä Kathmandun ylle. Kiertelimme hetken aikaa temppelialueella ja toisella puolella, missä oli munkkien asunnot oli paljon rauhallisempaa. Siellä oli myös enemmän apinoita. Apinat olivat todella suloisia ja huvittavia, mutta pieni vahinkokin sattui. Kävelin seinän vierustaa, koska apinat olivat tukkineet melkein koko tien. Seinän vierustaa kävellessäni, tunsin jonkun märän valuvan kättä pitkin. Onneksi ei tullut kuin vähäsen ja käden päälle eikä päähän, mutta apina pissasi juuri samaan aikaan kun kävelin seinän vierustaa. Onneksi Kiiralla oli vettä ja paperia mukana, joten sain putsattua suurimman osan pois. Kyllä todella nauratti, koska viikkoa aikaisemmin lintu oli kakannut Puten päähän.

Apinatemppeliltä bongasimme Shaidhgaten tornin, paikka jossa jään bussista pois aamuisin. Matka ei näyttänyt niin pitkältä ja minun harjoittelupaikkani oli myös matkan varrella, joten päätimme kävellä Thameliin ja ottaa sieltä bussin kotiin päin. Apinatemppelin toiselta puolelta laskeutui portaat alas, jotka nekin olivat pitkät. Hiukan tuntui jaloissa edellisen päivän vaellus. Kun pääsi tasaiselle kävelemään, oli paljon parempi. Kävelimme melkein tunnin harjoittelupaikkani lähelle, suunnistimme vain suuntavaiston avulla, emmekä menneet harhaan kertaakaan. Kävelimme Thamelin pieniä kujia pitkin ja lopulta menimme Freek Streetille syömään. Löysimme ravintolan, jossa istuimme lattialla. Paikka oli mukava ja ruoka oli todella hyvää.

Otimme bussin kotiin päin, mutta jäimme puolessa välissä matkaa pois, koska olimme kuulleet hyvästä kirjakaupasta. Se oli todella iso kirjakauppa ja siellä oli myynnissä nepalilainen eläinsatu, joka on käännetty suomeksi. Kiertelimme aikamme kaupassa, jossa oli paljon englanninkielisiä kirjoja eikä hinnatkaan ollut huimat. Kirjakaupasta jatkoimme kävellen kohti Jawalakheliin, sinnekin oli matkaa melkein puoli tuntia, mutta palkitsimme itsemme menemällä kahville. Olemme löytäneet todella mukavan paikan, josta saa kaikkia erikoiskahveja ja hinta on noin 1€. Otin Cafe Mochan ja brownien, maksoi 2€, mutta brownie oli niin hyvää! Ennen matkaa luulin, ettei täällä ole mitään sellaisia herkkuja, mutta brownie oli lähes paras koskaan syömäni!

Lauantaina kun olimme Leppäsillä syömässä, meidät kutsuttiin saunomaan maanantaina Suomen suurlähetystölle. Yritimme maanantaina käydä nostamassa rahaa pankeista, koska juhlien takia automaateista ei saa 100€ enempää kerralla. Pankissa oli kuitenkin lokakuun alussa tullut muutos, ettei konttorista voi nostaa rahaa enää kortilla. Jouduimme sitten tyytymään pankkiautomaattiin. Kun pääsimme kotiin, ehdimme syödä välipalaa ja sitten piti lähteä taksilla kohti suurlähetystöä, koska taksillakin sinne kesti yli puolituntia. Taksikuski ei osannut viedä meitä perille asti, mutta onneksi löysimme perille hyvin. Siellä oli muitakin suomalaisia saunomassa. Oli niin mahtavaa päästä saunomaan, ensi kertaa kolmeen viikkoon tuntui puhtaalta. Vaikka kävisi suihkussa, jää silti likainen olo, koska koko päivän on saasteiden keskellä. Saunan jälkeen kävimme pitsalla porukalla Road House Cafeessa. Meitä oli melkein kaksikymmentä ja kun pamahdimme ravintolaan, tarjoilijat järjestivät meille pöydän ilman mitään ongelmaa. He siirtelivät neljä pöytää yhteen, aivan kuin se olisi jokapäiväistä. Pitsa oli hyvää ja oli mukava syödä isossa seurassa, jossa pystyi puhumaan suomea.