Pikkujoulut ja kotiin paluu

Viimeisenä viikonloppunamme Kathmandussa meillä riitti ohjelmaa.Kävimme tyttöjen kanssa kauneushoitolassa hoidattamassa kynnet kuntoon sekä varpaista että käsistä. Järjestimme myös viimeisenä viikonloppuna pikkujoulut guest housellamme. Pojat eivät alkuun olleet niin innostuneita ajatuksesta, mutta saimme heidätkin mukaan ja järjestämään jopa ohjelmaa, josta minä ja Kiira vastasimme.

Kävimme tekemässä vielä viime hetken ostoksia Jawalakhelissa, koska tavaraahan meillä jo valmiiksi riitti, mutta viime hetken tuliaisia ja matkalaukkua. Aamulla olimme tyttöjen kanssa olleet brunssilla kantakahvilassamme. Oli haikea olo, kun se oli viimeisiä kertojamme siellä. Suunnittelimme kuitenkin innoissamme illan ohjelmaa Kiiran kanssa ja Eve oli illan riisipuuro vastaava. Eikä ollut mikään helpoin reissu etsiä puuroriisiksi sopivaa riisiä Nepalista. Kanelia löysimme helposti, mutta hienosokeri oli myös hieman kiven alla, joten ostimme isokiteistä sokeria.

Olimme sopineet, että jokainen ostaa pienen lahjan pikkujouluihin, ja niitä sitten hankittiin vaivihkaa pitkin viikkoa. Olimme kutsuneet pikkujouluihin Estherinkin. Kun illalla pääsimme kotiin ostosreissultamme, ei meillä taas ollut sähköä, joten aloitimme puuron keiton kynttilän valossa. Koristelimme guest housea ja teimme pitkula tyynystä jopa joulukuusen. Siinä oli koristenauhaa ja keltaisesta servetistä tehty tähti. Laitoimme naposteltavia esille kippoihin olohuoneen pöydälle.

Ihmettelimme missä Esther viipyi, hänen olisi jo pitänyt tulla, mutta ajattelimme, että hän on vain nepalilaiseen tapaan myöhässä. Soitimme hänelle ja ihmettelimme miksei hän ollut tullut, hän sanoi että oli yrittänyt soittaa, mutta kukaan ei ollut vastannut. Nepalilaisten puhelinoperaattoreiden varmuus tuli taas testattua. Hän sanoi, ettei enää näin myöhään halua lähteä ulos yksin, mutta pojat pitivät pintansa ja sanoivat, että tulevat hakemaan Estherin. Estherille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun suostua.

Niinpä saimme pikkujoulut alkamaan, kun pojat tulivat Estherin kanssa. Olimme Kiiran kanssa suunnitelleet ohjelman ja juonsimme sen myös. Meillä ei ollut tonttulakkeja, mutta nepalipipot olivat hyvä korvike. Aloitimme lukemalla jouluevankeliumin englanniksi Kiiran kanssa. Sen jälkeen oli puurokin valmista ja mantelikin sekoitettu joukkoon. Tai ainakin joku mantelia vastaava.. Esther nauroi puurollemme ja ihmetteli mitä se oikein on, mutta tykkäsi siitä silti ja yllättävän hyvää se olikin!

Esther löysi mantelin puurostaan ja hän sai pienen suklaapatukan lahjaksi. Siirryimme olohuoneeseen illan ohjelman pariin. Ensiksi lauloimme epävireisesti joululauluja ja sen jälkeen Putte lausui meille omia runojaan. Runojen jälkeen lauloimme ja napostelimme tarjottavia ennen minun ja Kiiran nukketeatteria, jossa oli pääosassa kaksi huovutettua tonttua, jotka olimme ostaneet Thamelista. Esitykseen kuului myös viisas pöllö, joka oli lähettänyt tontut matkaan. Kävimme esityksessä läpi lähes koko Nepalin matkamme ja naurusta ei meinannut tulla loppua yleisöllä kuin esiintyjilläkään.

Illan päätteeksi tuli joulupukkikin käymään ja jakoi lahjat kaikille. Lahjoista riitti naurua ja iloa pitkään. Pukin lähdettyä pojat saattoivat Estherin kotiin, kellokin oli jo reilusti yli puolen yön. Siivosimme isoimpia sotkuja illalla ja katoimme toiseksi viimeistä kertaa aamiaispöydän valmiiksi.

Sunnuntaina aloitimme aamiaisen jälkeen pakkaamisen! Se olikin urakka. Tavaraa oli kertynyt paljon enemmän kuin olinkaan muistanut. Saimme kaiken sullottua matkalaukkuihin ja ne jopa kiinnikin. Olimme edellisenä päivänä ostaneet vaa'ankin, jotta pystyisimme punnitsemaan matkalaukkujen painot. Sinänsä sitä ei olisi tarvinnut muuta kuin mielenkiinnosta, koska kolmesta tunsi selvästi, että ylipainoisiahan laukut olivat... Pakkausoperaation uuvuttamina lähdimme syömään viimeistä kertaa Thameliin tyttöjen kanssa. Menimme pihvipaikkaan, jossa minä ja Kiira olimme käyneet. Kävimme myös vakipaikassamme teellä, koska olimme luvanneet omistajalle tulla käymään ennen kuin lähdemme.

Illalla suuntasimme kohti Norjan suurlähetystöä, jonne meidät oli kutsuttu yhteispohjoismaiseen joulujumalanpalvelukseen. Kun pääsimme Norjan suurlähetystölle, oli ensi vaikutelma hieman hulppeampi kuin Suomen lähetystölle mentäessä, vaikka sauna heiltä puuttuikin. Meillä oli hieman alipukeutunut olo, mutta vastaanotto oli lämmin. Olimme ainoat Suomen edustajat jumalanpalveluksessa. Suurin osa jumalanpalveluksesta meni kielimuurin takia ohi, mutta päkohdat ymmärsimme ja tulkkasimme toinen toisillemme. Jumalanpalveluksen päätteeksi oli kirkkokahvit, joilla tarjottiin vohveleita ja norjalaista kinuskijuustoa, joka oli aika erikoisen makuista.

Jumalanpalveluksen jälkeen lähdimme viettämään viimeistä iltaa Jawalakheliin yhdessä. Änkesimme illan päätteeksi viimeistä kertaa kaikki kuusi samaan pieneen Suzuki taksiin, jonka kanssa olimme tinganneet hinnasta. Guest houselle tultaessa kaikki oli ennallaan, ei sähkö eikä vettä. Meidän viimeinen yö Kathmandussa laskeutui.

Lähtöpäivä koitti ja olohuoneemme oli täynnä muovipusseja, joissa oli tavaraa, jotka olimme jättämässä Estherille toimitettavaksi eteenpäin orpokoteihin ja katulapsityöhön. Tavaraa oli ainakin kahdeksan isoa muovipussia, niissä oli vaatteita ja hygienia tuotteita. Viimeistelimme omat pakkailumme ja Antti jonka täytyi lähteä aikaisemmin meni ensin Estherille syömään. Kun Antti tuli Estheriltä saatoimme hänet taksille ja toivotimme turvallista matkaa.

Menimme Estherille syömään viimeistä kertaa yhdessä. Matka Esherille tuntui todella pitkältä, vaikka sitä se ei ollut. Veimme hänelle kaikkea ylijäänyttä ruokatavaraa, jotta ne eivät pilaantuisi. Esther oli valmistanut meille Dal bhatia ja söimme sitä antaumuksella. Oli vaikea kuvitella, että muutaman tunnin kuluttua lähtisimme kotiin päin. Esther oli ostanut meille nepalilaiset kalenterit ja kirjoitti niihin meille muistot. Estherin vanhempi tytär oli myös kotona. Oli todella vaikea jättää hyvästit Estherille, kun hän oli pitänyt meistä niin hyvää huolta. Annoimme Estherille muistoksi korvakorut ja teettämämme T-paidan, jossa luki suomeksi edessä "maailman paras nepaliäti" ja takana "NAMASTE!".

Kävimme hakemassa tavaramme guest houselta ja änkeydyimme kahteen taksiin. Tavaraa oli aivan älyttömästi ja matkalaukut nostettiin taksien katoille keikkumaan. Meidän taksin katolla olleet laukut sidottiin kiinni kengännauhalla ja koko matkan lentokentälle jännitimme pysyvätkö laukut kyydissä. Selvisimme kuitenkin kentälle ehjin nahoin ja kaikki tavaratkin saimme mukaan. Selvisimme turvatarkastuksista hyvin ja saimme chekattua painavat laukut Suomeen asti onneksi. Lentokin oli ajallaan onneksi, sillä kuuma oli, kun oli joutunut hieman kerrospukeutumaan kun kaikki vaatteet eivät muuten olisi mahtunut mukaan.

Meillä oli Dohassa taas vaihto ja se sujui hyvin vaikkakin väsyneesti. Jo siinä vaiheessa oli unen omainen tunnelma, että oli todella ollut kolme kuukautta poissa kotoa ja nyt oli jo niin lähellä menossa kotiin. Seuraava lento Ruotsiin sujui myös hyvin ja unisissa merkeissä. Ruotsissa oli todella kummallista, kun siellä oli lunta ja todella modernia kaikki. Chekkasimme itsemme viimeiselle lennolle kotiin. Emme saaneet vierekkäisiä paikkoja, koska kone oli aivan täysi. Siinä vaiheessa täytyi jo skarpata mitä puhui, koska useampi saattoi ymmärtää mitä puhuimme. LEnto oli myöhässä melkein tunnin, mutta siinä vaiheessa pitkää kotimatkaa se ei tuntunut miltään. Koti oli jo niin lähellä.

Suomeen tultaessa oli todella epätodellinen olo. Ainoa asia mitä enää piti jännittää, oli se tulisivatko meidän laukut perille. Onneksi ne tulivat! Pakkasimme tavarat kärryihin ja sanoimme toisillemme heipat ennen kuin menimme perheitämme vastaan. Isä oli minua vastassa ja lähdimme kohti Puistolaa. Heti ensiksi piti esitellä tavaroita joita oli ostanut ja seuraavaksi saunaan. Niin oli tämän tytön maailman matkailu tältä erää ohi. Taskuun jäi paljon uusia kokemuksia, muistoja ja ystäviä.

Kotiin paluun jälkeen oli vaikeampaa sopeutua takaisin Suomeen kuin Nepaliin aikanaan. Kun menin bussilla Suomessa ensimmäisen kerran takaisin tulon jälkeen meinasin ajaa kotipysäkkini ohi, koska en muistanut että olisi pitänyt painaa jotain nappulaa. Kaikki näytti todella teknologiselta ja modernilta. Ihmiset pukeutuivat mustaan ja koko katukuva oli hyvin väritön. Ihmiset olivat myös tylympiä. Onneksi oli tulossa joulu ja ihmisillä oli sentään välillä joulumieltä.
Kaikesta huolimatta oli hienoa olla matkalla, mutta vielä hienompaa olla kotona. Toivottavasti vielä joku päivä pääsen lähtemään takaisin Nepalin ihmeelliseen maailmaan!