Uuteen kotikaupunkiin tutustumista

Alku täällä Nepalissa on ollut aika haipakkaa. Kulttuuri on todella erilainen, liikennekin on vasemman puoleinen liikenne. Asumme Kathmandun reunamilla Lalitpurin Bhaisipatissa Guest housessa. Asunnossa on kolme makuuhuonetta, olohuone, ruokailutila, keittiö, kaksi vessaa ja parveke. Nettiä meillä ei ole täällä asunnolla, joten joudumme menemään nettikahviloihin tai Estherille, mutta ehkä kun arki enemmän koittaa harjoittelun myötä, selkiyy moni asia.
Keskiviikkona lähdimme aamulla alas Jawalakheliin hankkimaan prepaidliittymiä. Oppaanamme toimi Estherin tytär Shreya. Kävelimme noin puolen tunnin matkan ensin alas mäkeä ja sitten ylös mäkeä. Matkalla poikkesimme aivan ihanassa pienessä kaupassa, jossa myydään kaikkia nepalilaisia tavaroita ja hinnat eivät olleet päätä huimaavia. Jatkoimme matkaa Jawalakheliin, koska siinä vaiheessa meistä kenelläkään ei vielä ollut Nepalin rupioita. Kävimme ensimmäisenä automaatilla nostamassa rahaa ja sitten suuntasimme Telecom-taloon, jossa täytimme nepalinkielisen kaavakkeen prepaid liittymää varten. Onneksi meillä oli Shreya apuna, olisi muuten voinut mennä sormi suuhun kaavakeen kanssa. Kaavakkeeseen tarvittiin paljon kaikenlaista, vaikka se oli vain prepaid liittymää varten. Oma passikuva, kopio passista, isän ja isoisän nimet, koska Nepalissa et ole mitään, jos sinulla ei ole isää ja viimeiseksi vielä molempien peukaloiden sormen jäljet.
Liittymähankintojen jälkeen suuntasimme lounaalle paikalliseen ravintolaan. Hinnat sielläkään eivät olleet korkeat, otin nuudelikeiton ja se maksoi euron. Kuuden ihmisen ruuat ja juomat maksoivat yhteensä reilu kympin. Lounaan aikana alkoi sataa kovasti ja kun lähdimme lounaalta, saimme kahlata nilkkoja myöten vedessä. Ei siinä kengät oikein kuivina pysyneet. Kävelimme paikalliseen supermarkettiin katselemaan mitä siellä on tarjolla ja ostamaan aamiaistarpeita. Paikalliset tuotteet olivat halpoja, mutta suurimman hämmästyksen kauppalaskussamme antoi Nestlen pikakahvijauhe, joka maksoi 5,40 euroa ja myslipaketti, joka maksoi 5 euroa. Saimme aamiastarpeet ostettua, valkoista pullamössöleipää, muuta ei ole oikein tarjolla, jogurttia ja hedelmiä. Kotimatkalla poikkesimme pienessä kaupassa, jossa tulomatkalla jo kävimme, erona oli että nyt meillä oli rahaa! Ostin puisen pannan, vihon, joka oli tehty käsintehdystä paperista ja hamppulaukun. Ostokseni maksoivat 890 rupiaa eli noin 8,9 euroa.
Illalla mietimme mihin lähtisimme syömään, ulkona satoi kaatamalla, jote päätimme kokeilla taksia. Taksi saatiin helposti aika läheltä kotia ja hinta tingittiin 200 rupiaan eli 2 euroon. Menimme syömään intialaiseen ravintolaan, jossa oli hyvää, mutta tulista ruokaa. Tuntui, että ei oikein loppuruuan aikana maistanut mitään. Paikallinen jogurttijuoma Lassi auttoi onneksi tulisuuteen. Iltaruuan hinnaksi tuli noin kolme euroa per nuppi. Taksimatka kotiin oli myös aika extremeä, kun neljä istuu pienen Suzukin takapenkillä ja yksi edessä ja vastaantulevien autojen valot on ainoa mitä näkyy pimeässä ja turhan usein ne tulivat suoraan kohti. Viime hetkellä taksimme väisteli niitä.
Liikenne täällä on muutenkin todella hurjaa. Kun kävelee lähes missä tahansa ei kuule aina välttämättä omia ajatuksia, kun autojen torvet soivat koko ajan. Liikennettä kuvaa ehkä sanat hallittu kaaos parhaiten. Kulkukoiria on täällä myös todella paljon, niitä pyörii kaduilla ja kujilla. On aika sydäntä riipaisevaa katsoa niiden elämää ja kuinka ne joutuvat pärjäämään täällä. Kenellä on selvätsti tappelun jäljet turkissa ja kuka linkuttaa jalkaansa.
Torstaina lähdimme myös kävellen alas Jawalakheliin, istuskelimme kahvilassa jonkin aikaa ja odottelimme Estheriä, joka oli luvannut viedä meidät Thameliin eli Kathmandun keskustaan. Menimme Thameliin bussilla, matka kesti noin 20 minuuttia ja maksoi 12 rupiaa eli noin 15 centtiä! Bussi oli tupaten täysi, mutta siinä bussissa ei kukaan roikkunut ulkopuolella. Thameliin päästyämme menimme lounaalle nepalilaiseen ravintolaan, jossa söin perinteistä nepalilaista ruokaa, jossa oli riisiä, kanaa, jotain tulista kastiketta, jotain kasviksia ja muita en oikein tunnistanu! Hyvää se kuitenkin oli, mutta kanassa oli mukana luita, ne eivät olleet mukavia suussa. Lounas maksoi noin kaksi euroa.
Lounaan jälkeen osa meistä jäi Thameliin kiertelemään ja seuraamme liittyi Sadin, kuka opiskelee Suomessa, mutta on tullut kotimaahansa harjoitteluun. Hän näytti meille Thamelia, ostin haaremihousut, joiden lähtöhinta oli 680 rupiaa, tingin niiden hinnan 500 rupiaan, ensi kerralla pystyy varmasti tiputtamaan hintaa vielä lisää. Tinkiminen on täällä todella suuri osa toreilla kaupankäyntiä ja sitä kyllä pitää opetella, koska ei Suomessa ole niin sellaista tapaa. Voi olla, että maksoin housuista vähän yli hintaa, mutta toisaalta 5€ ei tunnu kovin paljolta. Thamelissa oli vaikka mitä ihania vaatteita, koruja ja tavaroita. Kävimme erään temppelialueen laidalla, emme viitsineet mennä sisälle, koska kaikki eivät olleet mukana ja se maksoi 300 rupiaa, mutta myöhemmin varmasti menemme. Temppelialueen lähellä kävimme ottamassa chai teetä, joka oli todella hyvää, mutta sillä oli ikäviä seurauksia myöhemmin..
Thamelista tulimme bussilla takaisin Jawalakheliin. Noustessamme bussista törmäsimme suomalaisiin lähettiharjoittelijoihin, jotka asuvat Jawalakhelissa. Sovimme, että näemme joku päivä. Otimme Jawalakhelista taksin ylös Baishipatiin. Hengailimme asunnolla jonkin aikaa ennen kuin lähdimme syömään illalla. Otimme taksin taas alas, koska pimeällä kävely ilman heijastimia ja katuvaloja tuntuu liian turvattomalta tämän liikennekulttuurin keskellä. Menimme kiinalaiseen ravintolaan syömään. Ruoka oli todella hyvää. Hassua täällä melkein kaikissa ravintoloissa on se, että jos haluaa riisiä niin se pitää tilata erikseen. Ruokaan sisältyy kastike tai liha, mutta ei riisiä. Monesti kyllä riittää, että tilaa yhden tai kaksi lisuke riisiä neljälle tai viidelle ihmiselle.
Torstai perjatai välisenä yönä tuli sitten chai teen jälkivaikutuksia. Vessaan oli asiaa moneen kertaan yön aikana, mutta aamulla olo tuntui jo paremmalta. Se oli kuitenkin ohimenevää ja päivän aikana olo laski ja illalla alkoi nousta lämpö. Kaikilla meillä, jotka olimme juoneet chai teetä oli vatsa enemmän tai vähemmän kipeä ja vessat olivat kovassa käytössä. Laitoin illalla viestiä Estherille, että meillä on kuume nousemassa ja huono olo. Esther oli itse jumittunut ruuhkaan keskustaan ja hän lähetti auton meitä hakemaan. Lähdimme Alka hospitaliin Jawalakheliin. Minulta mitattiin verenpaine, kuume ja otettiin verikoe ja laitettiin tippa. Piti myös juoda litra kamalan makuista suolasokerivettä. Onneksi ei tarvinnut olla yksin sairaalassa ja henkilökunta oli todella ystävällistä ja mukavaa. Yksi hoitajista näytti ihan Jackie Chanilta. Olimme tiputuksessa noin kolme tuntia ja pääsimme yhdentoista jälkeen lähtemään takaisin asunnolle. Yhden meistä piti jäädä yön yli tarkkailuun, koska hän oli ehtinyt kuivua enemmän. Hän kuitenkin pääsee tänään lauantaina pois. Tällä hetkellä on huomattavasti parempi olo ja saimme antibiootteja ja lääkkeitä, joilla pitäisi nyt tulla kuntoon. Meitä rohkaistiin ja sanottiin, että näin on käynyt lähes jokaiselle opiskelijalle, jotka ovat tulleet tänne, koska bakteerikannat ovat niin erilaiset. Kaikkineen koko sairaala reissu ei kuitenkaan lompakon päälle käynyt, koska koko hinta kaikkine apteekkikuluineen oli alle 20€.
Onneksi nyt on viikonloppu ja saa ottaa rauhassa. Ensi tiistaina pitäisi aloittaa harjoittelu Bal kendrassa, joka sijaitsee Thamelissa eli Kathmandun keskustassa. Matka sinne vähän hirvityttää tällä hetkellä, koska minun täytyy mennä paikallisilla busseilla ja niissä on numerot joko nepaliksi tai sitten rahastaja vain huutelee mihin bussi on menossa.